s/y morganan talvisirkus 2008-2009
pe 22.8.2008 Saari
Kesäloman jälkeen on käynyt ilmi, ettei Volvostamme löytyneen
tiputtavan putken tiivistys ole vain putken tiivistys. Sen saa
tietysti fiksattua ynnä pari muutakin ilmennyttä juttua, mutta
silti tämän päivän arkeologiset kaivaukset Morganan
konehuoneessa vahvistivat päätöstämme vaihtaa ensi kaudeksi
veneeseen uusi moottori. Nyt voimaa on 17,5 heppaa, mutta 10
lisää ei olisi pahitteeksi tonnitolkulla painavalle veneelle.
Eikä kolmilapainen potkuri. Oikeastaan tehokas kryssibuugi
vaatisi uudet purjeetkin.
Auts!
ti 7.10.2008
Vene nostettu ja punainen moottori Beta 28 tilattu,
purjemaakareilta odotetaan vielä muutamaa tarjousta.
Morgana on siirtynyt talviaikaan.
pe 17.10.2008
Neljän purjetarjouksen ahkeran vertaamisen jälkeen päädyimme
North Sailis:iin. Yksi turkulainen neulomo jätti tarjouksen
antamatta. Hmm. Nortti ei ole halvin, mutta dacronia
edistyneemmän materiaalin hinta-laatusuhteet tuntuvat olevan
heillä kohdallaan. Isoon tulee vaakaleikkaus ja läpilatat,
genoaan radiaalileikkaus. Vanhat purjeet on luvattu
uusio-
käyttöön, se pulma ratkesikin helposti.
su 19.10.2008 Saari
Harrastimme perinteisten sukupuoliroolien mukaista vene-
hommailua: Pilvi siivosi alusta ja vielä löytyi muutama
ennestään tuntematon jynssäyskohde, Hessu vapautti koneen
letkuista ja piuhoista, vain petipultit jäivät vielä kiinni
sopivan työkalun puuttuessa.
Yhdessä keksimme TYÖKALUBINGON: mies kökkii konehuoneessa
avotilassa sateenvarjon alla ja vaimo kuivassa salongissa
koneen toisella puolella, bingon edetessä vaimo ojentaa sisältä
aina vain todennäköisemmin oikean työkalun miehen koneen läpi
ojentuvaan öljyiseen ja märkään kouraan.
Amiraalittaren puutarha vihertää syyssateissa. Toivomme silti
talveksi pakkasta ja jäätä myöskin siksi, että vanha kone
olisi helppo viedä pois saaresta ja tuoda uusi tilalle. Masa
on käyttänyt hommaan pulkkaa, idea kuulosti hyvältä!
la 1.11.2008 Saari 
morganan talvisirkus esittää ylimääräisenä ohjelmanumerona
öljyntorjuntaa: Saareen vietiin säkki turvetta imaisemaan
moottorin irrotuksessa irti päässyt öljylätäkkö veneen alta.
Imukyky oli niin hyvä, että öljytilkan lisäksi veimme
mennessämme litrakaupalla vanhaa sadevettä.
Vetolaite vietiin kahtena kappaleena komeroon, potkuri
talvehtii salongissa ämpärissä. Akut jäävät ehkä talveksi
paikoilleen, niitä voi yhtä hyvin latailla telakallakin.
Vesitankit tyhjennettiin ja vesiletkut puhkuttiin tyhjiksi.
Vanhasta kierrätysmännystä tehtiin jälleen pressutelineen
kurkihirsi = Hessu teki puusta.
Vanha vihreä moottori on nyt valmis nostettavaksi ulos.
Sitä ei kuitenkaan tehdä ennen kevättä, ellei meri jäädy
niin että kone saadaan talvella pois Saaresta. Uuden
punaisen moottorin toimittaja on onneksi luvannut säilyttää
sitä hoteissaan niin kauan, että kuljetus Saareen onnistuu.
Aurinkoisen syyssään lisäksi päivän bonus oli sitrus-
puristimen hukassa olleen nokkakannun löytyminen, mistäs
muualta kuin öljynvaihtokassista. Siitä tulee varmaan pienen
pesun jälkeen ihan hyvä. Lisäksi Saaren etelärannalta
vesirajasta läheltä Nefa-hämyjen entistä piknikpaikkaa löytyi
lohkareiden väliin kivistä, ajopuista, laudoista ja
vanhasta ovesta kyhätty merkillinen salamaja – haikaileeko
joku vanha nefalainen epätoivoisesti takaisin Saareen?
su 2.11.2008 Saari 
Yhteysveneen viimeinen ajopäivä. Odotellessa katselimme
välkkyjä sorsia, jotka uivat laiturin viertä 10 metriä,
panivat pään siiven alle, nukkuivat sen aikaa kun tuuli
painoi ne 10 metriä takaisin
rantakivikkoon, ja sama
uudestaan.
Saaressa oli vilskettä. Rakensimme sirkusteltan valmiiksi
virittämällä köysiä kurkihirren ja tippalistan väliin.
Tarvittaessa tällingin voi purkaa helposti ahterin puolelta.
Eväiden kanssa nautimme Morganan talvikahvia, joka keitettiin
veneeseen jääneestä sitruunavissystä. Koska kippari ei
ihastunut sitruunakahviin, loput kuumasta vedestä käytettiin
pilssin pesuun.
Akut päätettiin sittenkin tuoda talveksi lämpimään.
Odotamme North Sailsilta / Niinirannoilta ohjeita maston
mittailuun. Seuraavaksi Saareen täytyykin jo tulla maitse
ja siltoja ja laitureita pitkin Uuni- ja Liuskasaarten
kautta. Talvitie avautuu parin viikon kuluttua marraskuun
puolivälissä, siihen asti talvisirkus huilaa.
ma 17.11.2008
Koneemme on rantautunut Sipooseen. Se onkin melkein oranssi.
Kubotat marinoidaan Beta:lla Englannissa, ja siellä olivat
laittaneet laatikkoon pienemmän koneen manuaalin. Oikeaa
vihkoa ei siis vielä saatu, mutta kaksi laatikollista muita
vitkuttimia kyllä: starttipaneeli ja kumitassut. Elwood
tarkasti ne heti, itse kone jäi vielä Sipooseen odottamaan
pakkaskelejä.
la 22.11.2008 Saari
Talvitietä Saareen. Joku urhea viikinki vielä purjehti.
Saaret leijuivat irti merenpinnasta pienessä pakkasessa.
Tummalta taivaalta on tulossa lunta.
Morganan kevytpressu on kestänyt hyvin paikoillaan viime
viikkojen kovat tuulet, mutta neljän tolpan kohdalle on
hankautunut reiät toppauksista huolimatta. Ahteriin lisättiin
pieni pressu. Saa pyryttää!
su 30.11. 2008 Saari
Purjeneulomoa varten obligatorinen mittaussessio tuulisessa
ja kosteassa, suoraan sanoen HARMAASSA säässä. Mittasimme
skuuttikiskojen, puomin ja maston omia ja keskinäisiä mittoja
ristiin rastiin. Kirjuri jo sekosi, mutta Hessu sanoo että
asia on nyt soittoa vaille kunnossa.
Saareen pääsy muistutti myös sirkusnumeroa, kun Uunisaaren
aallonmurtajalla piti
vahdata isot aaallot ja koittaa
kipittää niiden välistä kastumatta. Kastuttiin silti vähän,
yleisönä oli muutama surffaava lokki. Ilman kosteus tarttui
papereihin ja kameraan, mutta mitäs siitä: pressu hyvin,
kaikki hyvin.
su 7.12.2008 Fiskars
Talvisirkus retkeili Fiskarsiin. Vaikka museossa ei ollut
Finnfire 33:n pienoismallia – muita tuttuja silti sentään –
löytyi Fiskarsin omasta näyttelystä samanlainen astiasto
kuin
aluksemme retrohenkisissä varusteissa. Näytti vitriinissä
yhtä hyvältä kuin Morganan salongissa!
Kuttaperkkaveneeseen
sopii hyvin muovi ja
melamiini, eli Morganaan ei Hessu
sentään ole joutunut tekemään astioita puusta.
pe 19.12.2008
North Sails soitti ja halusi tietää, minkä värisen
uv-suojan panevat rullaan, sinisen, punaisen vai valkoisen.
Hessu oli tilannut sinistä.
Sehän sopii, vaikka
vähän jäin miettimään miltä punainen olisi näyttänyt.
su 28.12.2008 Saari 
Helsingin edustan saariin oli käynnissä vilkas pyhiinvaellus
aurinkoisessa pakkassäässä. Kaksi moottorivenettä liikkui
vesillä ja yksi meloja. Me vaelsimme Saareen tarkistamaan
pressun ja kiinnittämään seuran pyytämät nimilaput mastoon
ja telakkatikkaisiin.
Haistelimme samalla jäätyykö meri
tänä talvena vaiko eikö. Loppuviikoksi on ainakin luvassa
matalaa ja pakkasta. Vielä muutama vuosi sitten ihmiset
hiihtivät ja luistelivat ja tallasivat polkuja jäälle tähän
aikaan. Tulkoon vielä oikea talvi!
su 4.1.2009 Saari 
Osa Merisatamasta on jäätynyt ja poijut ovat jähmettyneet
paikoilleen,
Saaren ja Suomen välinen salmi on avoin.
Tuoreelle jäälle ei ole vielä yksiöisellä varsallakaan
menemistä, sen sijaan Uunisaaren kahvila oli tupaten
täynnä. Toivomme pakkasen jatkuvan ja suunnittelemme
konelaatikon kuljetusta jäitse joko jollalla tai kelkalla
riippuen saadaanko ohutta vai paksua jäätä.
ti 6.1.2009 Helsingin Sanomat
"Järvien jäät ovat vahvistuneet vuodenvaihteen pakkasissa
ja merenlahdetkin ovat saaneet kirkkaan jääpeitteen.
Pienten järvien jäillä voi turvallisesti liikkua eri
puolilla Suomea, mutta merialueiden jää on petollista.
Matalissa lahdissa jää voi kantaa, virtapaikat sen sijaan
ovat vaarallisia."
su 25.1.2009 Saari
Vain pieniä jäänmuistoja kelluu siellä täällä, hauskimmat
hattuina poijuilla. Morgana kunnossa, vilkaisu riitti ja
taputus kylkeen.
pe 6.2.2009 Venemessut, Helsinki
Kuvareportaasi Vene 09 -messuilta:

Jossakin vasemmalla esiintyy ensi kesän välttämättömyys-
tarvike, joka on kuin onkin kirkkaanpunainen, vaikka
näyttää kuvissa oranssilta.
Yllä taas kaksi harkinnassa olevaa tuotetta eli paukahtava
sirkusnorsu ja tölkkiin pakattu Purjehtijan kahvi. Lisäksi
aloimme harkita Harkenin itseskuuttavia vinssejä, kokoon-
taitettavia polkupyöriä sekä Trossin ja Helsingin Navigaatio-
seuran jäsenyyttä.
Poikkesimme Finngulf 331:ssä ja Maestro 40:ssä, joista
etenkin jälkimmäisessä oli metkoja ja yksinkertaisen
käytännöllisiä ratkaisuja, kuten salongissa portaan edessä
ritilä ja sen alla eräänlainen hiekkalaatikko.
Trade Day -päivänä oli mukavan väljää, mutta haittapuolena
emme tavanneet juuri tuttuja. Toisaalta kuitenkin vältyimme
törmäämästä pariin pölkkyyn ja pökkelöön.
14.–16.2.2009 Houtskär
Ystävänpäiväksi Hotasaarelle!
Ystävien lisäksi tavattu mm. tikka, runsaasti vesilintuja
sulissa vesissä ja kaksi hirveä pellolla (Korppoossa).
Meinasimme katsoa Marjan kanssa webbikameralla myös
Haverön sääksenpesää kunnes kekkasimme, että olikin
jo pimeä ja linnuilla näytönsäästäjä päällä.
19.2.2009
Ilmatieteen laitoksen tutkija kertoi, että kuusisenttinen
teräsjää kantaa teoriassa 130 kilon painon. Hän oli eilen
mittaillut jossain päin Espoota kahdeksaa senttiä. Pakkasta
on pidellyt nyt viikon ja jatkoa pitäisi seurata ainakin
vielä ensi viikkoon, eli alamme olla toiveikkaita moottorin
Saareen saamisen suhteen. Eli jos saisi vielä vähän lisää
pakkasta, ja ilman etelätuulta, kiitos!
Tarkistan silti huomenna vakuutukset.
Laskiaissunnuntai 22.2.2009 Saari
Kairasimme kolme koereikää Suomen ja Saaren välisen salmen
jäähän – jihuu, nyt riittää jäätä! Virtapaikassakin on yli
15 cm. Koneen voisi siis oikeastaan tuoda autolla perille.
Laskiaisrieha ti 24.2.2009
Homma hoidettu! Muutaman nollakelipäivän jälkeen jään
pinnalla oli jo vettä, mutta kommandojoukko Turunen & Aro
ahkeroi konelaatikon Saareen
lainaten naapuriseuran vesi-
kelkkaa, johon oli tehty innovatiiviset jalakset vanhoista
laskettelusuksista.
Spektaakkelista ei ole valokuvaa, mutta poissaollut talvi-
sirkuksen tiedotushenkilö nappasi = pölli tapahtuma-aikaan
nettikamerakuvan Haverön pesästä. Jonkinlaista
korviketoimintaa kai.
la 28.2.2009
Morgana investoi kesään hankkimalla kaksi kokoontaitettavaa
polkupyörää. Ei kuitenkaan niitä venemessuilla esillä
olleita kalliita, vaan edullisemmat Jipot, joista on tarkoitus
tuunata kevään mittaan Olga ja Kippari-Kalle -versiot.
Projekti esitellään aikanaan niksi-pilssissä. Valintaan
vaikutti myös reilut 24" renkaat, tukeva pakkari,
jalkajarru ja musta väri, sillä polkupyöränhän pitää
olla joko punainen tai musta.
to 5.3.2009 
Maaliskuu on alkanut ja uudet purjeemme ovat valmiit.
Ja Turuus, josta ne ehken haetaan kippari Turusen
kanssa Meri kutsuu -reissulla.
Alkaa hissukseen olla aika tehdä listaa tulevista hommista
moottorinvaihdosta ja purjeensovituksesta alkaen: ainakin
spinnun nostin pitää pujottaa takaisin (jotenkin),
mastokaapelit vaihtaa, irrottaa jumittuneet mantookitolpat
(jotenkin) ja vaihtaa ne fiksumpiin, uudet kaidevaijerit
onkin jo hankittu, salongin kattoikkuna tiivistetään, akut
vaihdetaan toiseen paikkaan, aurinkopaneeli asennetaan,
peräsin tarkistetaan,
sitloodan tiikkejä pitää varmaan
konehomman jälkeen vähän hioa ja öljytä ynnä muuta. Ehkä
ehditään valmiiksi Turkisregattaan mennessä, ehkä ensi vuonna?
Kevään odotus sai myös surffailemaan bittiaalloilla.
Vastaan tuli OMITUINEN veneilysivusto Boating in Finland,
jonka merkitys ei kirkastunut tälle amiraalittarelle edes
aurinkoisena päivänä.
to 12.3.2009
Veneakseliston kautta tilaamamme Volvon vetolaitteen
huoltosarja saapui postitse, ja purjeet saapuvatkin jo
ehkä huomenna Bremerille Lauttasaareen. Palikat alkavat
olla siis kasassa, kohta niistä rakennetaan purjevene.
la 14.3.2009 Saari
Veimme lisää painavia asioita Saareen jäitse, mm. kaikki
kolme akkua. Veneellä kaikki
hyvin, paitsi aikuisten
paukkuliiveihin oli jostain syystä ilmestynyt homepilkkuja.
Osa kamoista vietiin telakkavajan komeroon.
Telakkavaja on oikeastaan aika iso rakennus,
rakennettu
klassiseen tyyliin
1900-luvun alussa, kun Saaressa toimi
konetehdas. Tietääkseni se on suojeltu, ja nykyisin sen
rauhallisessa hämäryydessä taittavat talvea puuveneet ja
tontut.
su 15.3.2009 Meri kutsuu, Turku
Vetistä ja harmaata päivää piristi reissu Turkuun
Meri kutsuu
-messuille. Kolmessa tunnissa ehti hyvin nähdä kaikki osastot
kiirettä pitämättä, keräillä obligatorisia esitteitä, saada
muutama idea ensi kesän reitteihin ja ostaa alesta Helly
Hansenin paita.
Että sellaista määki tänään Turuus, ja
Hessu kans.
pe 20.3.2009
Päivän kuvareportaasi esittelee Morganan talvisirkuseläimet ja
uudet purjeet:

pe 27.3.2009
Viikon tapahtumia: Göran Schildt on kuollut, Utössä on
satanut 38 cm lunta, Jippo-fillareiden tuunaaminen alkoi.
Ei kovin yhteismitallisia asioita, mutta silti. Niin, ja
olemme nyt myös Helsingin Navigaatioseuran jäseniä. Kiva
siis päästä kesällä tutustumaan Jollaksen edustalla olevaan
Kotiluotoon, jonka kärpässienen mallista vanhaa uimahuonetta
katselin kaihoten jo kuuluessani MP:hin ja opetellessani
purjehtimista niillä nurkilla.
Posti toi tänään venesisustusliikkeen mainoksen, joka oli
osoitettu Vainonen Pilvi Maaria Inkerille. Osoitteen
lähteeksi oli mainittu Vesikulkuneuvorekisteri. No johan on.
Maistraattiin faksatussa veneen rekisteröintilomakkeessa oli
rastitettu osoitetietojen antamiskielto vallan selvästi,
joten ei kai auta muu kuin antaa maanantaina palautetta
viranomaiselle. Noloa!
ma 30.3.2009
Tässä maistraatin ylenpalttinen vastaus sähköpostiini:
"Olen ollut tänään yhteydessä Helsingin maistraattiin, joka
on vastaanottanut rekisteröinti-ilmoituksenne ja rekisteröinyt
moottoriveneenne. Ilmoituksesanne olette rastittanut asian-
mukaisesti sekä markkinointikielto- että osoitepalvelukohdat.
Helsingin maistraatti tallentavana viranomaisena on tallentanut
tietonne ilman kieltoja ja virkailija on tänään lisännyt
teille kiellot. Olemme tietoja luovuttavana maistraattina
tästä hyvin pahoillamme. Nyt kun kiellot on rekisterissä ei
teille enää tule mainospostia. Pahoittelen vielä teille
aiheutunutta vaivaa."
Sattuuhan sitä, paitsi että se on purjevene.
Purjeveneemme moottoriasiakin edistyi tänään taas vähän, kun
ujutimme taljan ja vivun avulla Volvon pois konehuoneesta.
Siellä se nyt odottaa seuraavaa siirtoa keskellä salonkia.
Onnistuneen rupeaman päätteeksi nautimme hömpsyt veneessä
talvehtinutta Morgania, vaniljaa, jota kumma kyllä oli
jäänyt tilkka pullon pohjalle.
pe-ma 10.–13.4.2009 Pääsiäinen, Pietari
Talvisirkus retkeili kaikkien talvisirkusten toivemaahan
Äiti-Venäjälle. Meri Pietarin edustalla oli vielä jäässä,
mutta Nevasta jäät lähtivät rytisten. Pakollinen
museovierailu tehtiin
Merihistorialliseen sotamuseoon,
josta
löytyi purjealusten upeiden ja yllättävän isojen
pienoismallien yläpuolelta
vielä yllättävämmin lippu,
johon oli kuvattu melkein kuin Korppoon komea korppi.
su 19.4.2009 Saari
Keväthommat aloitettu purkamalla sirkusteltta jäätävän
kylmässä tuulessa. Vanha kone nostetaan ulos viikolla,
minkä jälkeen sirkusnäytöksiä esitetään lähes
päivittäin
vaihtelevin kellonajoin: sähkötöitä, uutena numerona
kokeellista höyrypesua ja niin edelleen. Da ja davai,
nyt kun meri on taas sula ja yhteysvene liikkuu.
ti 21.4.2009 Saari
Vesitankki irrotettu ja siirretty salonkiin, johtoja
irroteltu harkiten x määrä, punainen kone tuotu valmiiksi
veneen alle. Hessu ahkeroi ja kuvasi:

ke 22.4.2009 Saari 
Parin tunnin odottelun ja kuuden veneen vesillelaskun
jälkeen koitti Morganan talvisirkuksen hetki: areenalta
poistui vihreä moottori ja tilalle nostettiin se uusi
ja punainen, suorastaan tuliterä.


pe 24.4.2009 Saari 
Iloinen uutinen venekansalle: Suomelahdelle on perusteilla
kelluva rautakauppa. Tarjolla yllättäviä keksintöjä ja
vekkuleita vetoja!

su 26.4.2009 Saari 
Parin tunnin rupeama: kulttuurikerrostumien jynssäystä
veneen uumenista, akuille tehty kierrätyspuusta pohjalevy
salongin punkan alle. Hessu jutteli puhelimessa Hiskin kanssa
juuttuneiden mantookitolppien irrottamisesta; esillä olivat
ainakin "töhötin" ja "matalapaineventtiili". Saas sitten nähdä
mitä ne ovat.

ma 4.5.2009
Päivän kauppalista sisälsi mm. yhteensä 33 metriä erilaisia
kaapeleita, pussikaupalla akkukenkiä ja kaapelikenkiä,
metrin mittaiset kaapelikenkäpihdit, jatkoksia ja rengaskenkiä
ynnä nipullisen nippusiteitä. Bilteman hyllyltä löytyi myös
"rosvoliitin", mutta sitä ei tarvittu; muita hassuja sähkötermejä
olivat "akkunapaharja" ja "akunkenkä pari". Shampoota ja vahaakin
ostettiin, Turtlea kokeillaan tällä kertaa, ja sprayhoodin
kyllästettä. Viinipullon pelastusliivit jäivät hankkimatta,
sillä meillä suositaan riittoisampia hanapakkauksia.
Ihan ilmaiseksi noukimme talteen erääseen etelähelsinkiläiseen
rantaan ajautuneen ison mahonkilevyn, joka näyttää olleen
suurehkon veneen pöytä. Siitä voi tehdä kakkosversiot viime kesänä
tehtyjen kopin luukkujen tilalle; nehän tehtiin tammesta, joka
on kuitenkin osoittautunut liian eläväksi siihen käyttöön.

ti 5.5.2009 Saari
Lisää sähköostoksia ja sähkötöitä.
ke 6.5.2009 Saari
Positiivinen sähkömies Hessu the Technical Turunen on saanut
plussat lähes tehdyksi,
eli akut, maasähkö, lämmitin ja yhtä
ja toista muuta alkaa olla valmiina. Ja siististi, suorastaan
kauniisti! Vanhoja vetoja on löytynyt sen verran, että
termi 'kerrosrakenne' on saanut uutta sisältöä. Lienee
kaikissa vanhoissa veneissä vähän sama juttu. Sähkötöiden
yleisöosapuolelle on luvassa vielä piirretty kaavio, josta
uudet kytkäisyt voi hartaasti opetella.
Potkuri tilattu, mallia Flex-O-Fold, kolme taittolapaa siis.
Samoin kuuman veden kiertosysteemiä varten tarvittavat liittimet
moottoriin, ja vetolaitteeseen sinkki. Tulopuolella myös
nippu erilaisia tarroja, kuten rekisterinumero sekä vene-
fillareihin tulevat hupi- ja infotarrat. Tarrassa on taikaa!
to 7.5.2009
No niin, kesäfillareiden tuunaus alkaa olla valmis!
pe 8.5.2009 Saari
Sähkövedot ovat niputusta vaille valmiit. Akut latautuivat
koko päivän ja
kaikki muu pelaa, paitsi kylmäkone on talven
aikana hyytynyt. Kompassivalokin syttyi ja vetolaite on kasattu,
mutta ei ilman yllätystä: päävetoakselin
spoorit ovat sen verran
kuluneet, etteivät ne todennäköisesti
kestä järeämpää konetta.
On siis mentävä akselikauppaan Lauttasaareen tai Jollakseen.
Miten sellainen pieni pötkylä voikin maksaa listan mukaan 1585 €?
Hei hei kesälomarahat...
Vetolaite nostettiin veneeseen ja paikalleen konemonttuun
moottorin kiinnityskorvakkeiden ja tärinänvaimentimien
paikkojen mittaamista varten.
Vetolaitetta asennossa pitelevän
korvaan kuului pariin kertaan päivän ihanin lause: "Tää on
riittävä tarkkuus". Moottoripetiin saatiin siis poratuksi
kaksi uutta
reikää. Tai siis Hessu sai, kun Pilvi istui
konemontussa kuuman lämppäriputken päällä katselemassa.
Saaren ravintolassa avattiin pursimuusikausi. Mukava yllätys
oli Vivelan tulo aallonmurtajalle.
Hessun päivä kesti 10 tuntia, Pilvin 2. Ilta jatkuu kohta vielä
vähän aikaa
Ugarin baarissa.
la 9.5.2009
Emme vaihdakaan vetolaitteeseen varaosia, vaihdamme koko
vetolaitteen. Siis samanlaiseen Volvo S120:een, jonka
akselin rihlat ovat kunnossa.
Täytyy myöntää, että pikkuhiljaa
termi 'Volvo' on alkanut herättää meikäläisessäkin enempi
ristiriitaisia tunteita, vaikka sitä ei kai passaisi ääneen
sanoakaan, jos kerran meinaamme itsekin saada vanhan koneemme
vielä
kiertoon.
Siis näin: Kyllä siitä joku saa ihan toimivan
pelin vähän pienempään veneeseen.
Edullisesti!
Äitienpäivä su 10.5.2009 Saari 
Pistopunkan alta imuroitu kilo kulttuurikerrostumia ja jynssätty
toinen, sitten johdot nippuun, pohjalevy ja vesitankki
paikalleen ja kansi päälle.
Se kaaosmainen sokkelo siis alkoi
taas muistuttaa purjevenettä.
Uusia johtoja seuraten myös
karttakaappi kasattu; puolet pentteristä on vielä levällään,
sillä sen taakse on tulossa
moottorin uusi naamataulu.
Moottoriin kiinnitettiin kuuman veden kiertoletkuja varten
liittimet ja varastotunnelma väheni entisestään ynnä venemäinen
lisääntyi, kun moottori hujautettiin paikalleen taljan, väliaikaisen
ohjailuparrun ja puupalikoiden avulla. Ihan itse, siis kahdestaan!
Oli pakko todeta, että homma hoituu kun toinen tietää ja toinen
tottelee, ja pakko oli myös ottaa hömpsyt venäläistä konjakkia.
Oli vähän juhlallista!
Vesillelasku varattiin parin viikon päähän.

ma 11.5.2009 Saari 
Mantookien ikiaikaisten alumiinijalkojen, rosteritolppien ja
liimattujen teräsruuvien sekä Hessun välille on tänään
syttynyt sota. Hessu voitti ensimmäisen taistelun tätä
yhteenjumittunutta liittoumaa vastaan irrottamalla kuumailma-
töhöttimen ja iskumeisselin
ja ehkä vähän Akin neuvoman
pehmennysaineenkin avulla kaksi jalkaa veneestä, ja edelleen
sahaamalla ja väkivalloin runtelemalla tolpan toisen jalan
sisältä. Se oli pakko tehdä, sillä
ko. tolppa vääntyi syksyllä
sirkustelttaa taljan avulla trimmatessa ja talven tuulet
olivat renkuttaneet sen poikki.
Se siis uusitaan, ja jaloille
tehdään tänä keväänä eräänlainen ruuvihuolto ja kuntokartoitus.
Luultavasti nimittäin kaikki tolpat on sahattava yhtä työläästi
melkein atomeiksi jotta ne saadaan irti jaloistansa, ja se
homma joutaa hyvin odottamaan.
Vaijerit kuitenkin uusitaan
nyt näihin überturvallisiin jalka-tolppa-yhdistelmiin.
ti 12.5.2009 Saari
Kaidesota jatkuu: kolme jalkaa irrotettu ja puhdistettu,
yhden päästään rähjääntyneen tolpan tilalle vaihdettu veneen
mukana tullut varakappale, katkenneen tilalle täytyy vielä
hankkia uusi. Koneen uusi naama kiinnitetty
paikalleen.
Hessulla kädet kuin kylätappelun jäljiltä.
Kukan ja Flooran päivä ke 13.5.2009 Saari 
Mantookitolppien jalkojen ruuvihuolto valmis, eli
eräänlainen kahdeksan jalan hämähäkkipedikyyri.
Nyt ne
saa syksyllä irti ja siten pressun järkevämpään kulmaan,
siis ei vielä kaikkia tolppia irti vaan tolpat
jalkoinensa.
Iso parannus sekin.
Moottorin kaukohallintalaite on yhtä jämähtänyt kuin
edellisetkin murheenkryynit. Irrotusyrityksessä sen
muovisuojus halkesi kappaleiksi eikä kahvaa saanut irti.
Nähtävästi siinäkin ovat monenlaiset erilaiset metallit
vuosien mittaan liittoutuneet huoltojoukkoja vastaan.
Puhdistus ja voitelu saivat sen kuitenkin aika käypäsen
tuntuiseksi, ja se on nyt kytkäisty moottoriin.
Säätöä
tarvitaan vielä, ja uusi suojus pitää kekata. Sellainen,
jossa ei ainakaan lue VOLVO.
Hessun kädet tänään kuin lähitaistelun jäljiltä.
to 14.5.2009
Lisää viivytystä: vaikka vaihtovetolaite saapui,
sovitettaessa kävi ilmi, että moottorin päässä onkin
joitakin epäsopivia palikoita, jotka pitää myös vaihtaa.
Tilaus oli kyllä ollut ihan kurantti, mutta sattuuhan sitä
näköjään Englannissakin. – Kesämökki taka-Moldovassa alkaa
vaikuttaa aika kivalta lomanviettotavalta.
pe 15.5.2009
Englannista on tulossa laatikollinen palikoita - yippee!
la 16.5.2009 
Kierros venetarvikeliikkeissä. Meredinistä tilattu tolppa.
Veneellä mantookihommia; koneen palikat tulossa maanantaina.
su 17.5.2009 Saari 
Tänään selvisi, miksi Morgana on ollut takapainoinen:
takaboksin uumenista kaasupullokotelon alta löytyi kivettynyt
fendari, jonka iän määrittelemiseen tarvittaisiin radiohiili-
analyysi. Jäänsärkijämme ahteriin tehtiin uusi läpivienti
moottorin laponestoventtiiliä varten; lasikuitu on siinä kohtaa
noin 2 cm paksua.
Virustutkijoiden kansainvälinen konferenssi rantautui Saareen.
ma 18.5.2009 Saari 
Vauhtipyörän ja vetolaitteen välissä olevat adapteri ja
vetolevy
vaihdettiin, mutta nyt vetolevyn kiinnitysruuvien
kannat ottavat kiinni koko välihöskän päälle tulevaan koteloon.
Puhelinneuvottelun jälkeen Hessu ja Jukka tulivat tulokseen,
että vetolevy pitää kiinnittää samaan tasoon uppoavilla
senkkiruuveilla eikä tänään tulleilla paksupääruuveilla.
Se taas vaatii vähän levyn työstöä... Odotamme vielä soittoa
marinaditehtaalta ennen tähän sirkusnumeroon ryhtymistä.
Toivottavasti sieltä soittaa joku muu kuin se Onslow, joka
nyt näyttää olevan siellä kesätöissä.
Meredin ilmoitti, ettei heiltäkään saa enää isompaa kokoa
olevaa
mustapäistä kaidetolppaa. Ostimme siis tavallisen,
jonka pää naamioidaan jollakin kikalla muihin sopivaksi,
esimerkiksi paksusta muovista itse sorvatulla kappaleella.
Päivän hyvä uutinen Hollannista Marcelilta: Golondrina seilaa
taas, heillä oli ollut viikonloppuna kauden avajaisregatta.

ti 19.5.2009 Saari
Hessu urakoi: vetolevyn ruuvinreiät senkattu ja ruuvit vaihdettu,
samoin levyn keskellä olevaan vetokappaleeseen (vai mikä se on),
eikä kanita enää. Öljyä 6 litraa ja glykolia 4 litraa tuotu
veneelle. Vesille olisi jo mummomme mieli, ja meidän myös.
Erilaisia letkuja kuten pakoputki pitää kuitenkin vielä laittaa,
ja mastoa huoltaa ja asentaa laiskajaska, ja jotakin muutakin oli
vielä. Kannen ja kylkien jynssäys ja vahaus ovat myös tekemättä,
mutta ne tuntuvat enää aika vähäisiltä hommeleilta.
ke 20.5.2009 Saari 

to 21.5.2009 Saari 
Purjeet veneelle kodin muuton alta. Masto vitkuteltiin
telineeltä veneen viereen hollille, spinnun nostin
pujotettiin vetovaijerin avulla paikalleen ja viime
keväänä erään tietyn helan ohi ohjattu genoan nostin
pujotettiin kiltisti takaisin.
ma 25.5.2009 Saari 
Kaidetyöt valmiiksi Maritimista hankituin valmisvaijerein.
Vesillelasku on pakko siirtää ensi viikolle kodin
muuttohässäkän takia, ja vene pitää ehtiä vielä
runkokatsastaa.
ke 27.5.2009 Saari
Akkujen kiinnitys uuteen paikkaan punkan alle.
Runkokatsastus huomenna.
la-su 30.–31.5. Saari 
Aurinkoinen rehkimisviikonloppu: koneen kaikki letkut
kuntoon, salaattikone kytketty merivesijäähdytykseen,
moottorin kaukohallintalaite ja pakkokatkaisin säädetty,
mastoon tehty lazyjen kiinnityspisteet ja kiinnitetty
vantit, harukset ja saalingit, maston vetonaru uusittu,
takakontti siivottu, peräsinakselin alemman laakerin
rasvaprässi paikalleen, konehuoneen luukku kiinnitetty
takaisin ja pentteri kasattu, koko kansi ja sitlooda
höyrypesty, sprayhood pesty ja kyllästetty, paapuurin
kylki pesty ja vahattu lähes valmiiksi, vetolaitteen
muotosuoja liimattu. Takakontin kannen väliin ruuvattu
puupalikat molemmin puolin, jotta se pysyy paremmassa
asennossa, ja veto/varmistusnaruksi kiinnitetty nyörinpätkä,
jonka keulagastina aikoinaan toiminut Kokki toimitti
pikalukkojen kera sangen omatoimisesti veneeseen fendareita
varten. Tulipa sillekin nyt käyttöä edes peffan alla.
Tärkeimpiä veneilyvarusteitamme näyttävät olevan tällä
hetkellä pora, imuri ja saha. Kaksi päivää ja yksi yö
vesillelaskuun; yö saadaan keskiviikon väijyvuorosta.
Ravintola Saari koko viikonlopun tupaten täynnä: lauantaina
häät, sunnuntaina muuten vain upeassa säässä. Pursimuusi ja
-olutpalvelu toimi silti paremmin kuin hyvin, vaikka
lauantaina purjehtijat saivatkin syödä evakkopöydissä nurkan
takana ja hiippailla takaisin telakalle puskan kautta.
pentry freestyle avautui perinteiseen tapaan kevättiskillä.



ma 1.6.2009 Saari
Maston kaikki köydet kuntoon. Masto myös pesty ja käsitelty
suoja-aineella. Vasen kylki vahattu valmiiksi ja oikeaa
aloitettu, rekisteritunnukset teipattu molemmin puolin.
Sisätilaa alettu siivoilla, sillä vene muistuttaa edelleen
jättiläismäistä työkalupakkia. Huomista väijyä varten
raivauslistalla yksi punkka.

ti-ke 2.–3.6.2009 Saari
Morganan talvisirkuksen grande finale alkoi taikuriesityksellä,
kun Hessu taikoi hiki hatussa valtavan työkalupakin takaisin
purjeveneeksi. Maaginen venetunnelma täydentyi öljylampun
tuikkeella ja väijyeväs käpykakulla.
Ilta jatkui salaperäisellä vahausnumerolla pimenevässä illassa.
Viimeinen yleisö poistui klo 22.50, show kuitenkin jatkui
klo 00.30 asti spektaakkelimaisessa taskulamppuvalaistuksessa.
Viimeinen areenakierros aamuvalossa näytti, että ohjelmanumero
oli onnistunut rimaa hipoen, mutta sen ottamista vakituiseen
repertuaariin ei kuitenkaan harkita.
Aamuyön sirkuspapukaijana esiintyi iso varis, joka lennähti
sitloodaan tutkimaan pienen pahvilaatikon pohjalle jääneitä
johdonpätkiä, ruuveja ynnä muuta sirkustilpehööriä.

Aamuaskareena tihkuisessa ja harmaassa säässä vesilinjan
ja peräsimen maalaus. Sitten Morgana odotteli rauhallisesti
iltapäivänäytöksen alkamista miehistön vetäessä henkeä ja
nauttiessa viimeisiä pentry freestyle -käpykakkusiivuja.
Lopulta yli 10 muun esiintyjän jälkeen saapui odotettu hetki,
ja hallitun ilmalennon jälkeen seurasi tyylikkään tyyni
laskeutuminen vesille niukan, mutta intensiivisen yleisön
edessä. Kone pyörähti käyntiin ensimmäisellä napin painalluksella
kuten pitikin, eikä pulputusta kuulunut muualta kuin pakoputkesta.
Mikä ihana ääni!

Esityksen jälkipuoliskolla seurattiin akrobaattista maston
pystytystä sekä uuden moottorin ja potkurin testausta:
kierroksia, kaahaamista eteen ja taakse, jarruttelua ja
käännöksiä. Aplodeerasimme iloisesti itsellemme; taikuri T.
tyytyväisenä ja minä ihaillen. Aallonmurtajalla keitimme
märkinä mutta onnellisina sadesäähän sopivat venäläiset
paloviinaplöröt.
Morganan talvisirkus alkaa olla jälkinäytöstä eli purjeiden
sovitusta vaille esitetty. Toivottavasti siihen päästään
perjantaina tai lauantaina, ja samalla avaamaan kesä Holmeniin
– purjehtien!
Loki viime kesän pohjilla 135,91.
Koneajoa uudella moottorilla noin kolme kaapelinmittaa.
la 6.6.2009 Saari
Purjeensovitus Saaressa. Holmenin päätimme jättää vielä
sikseen kolean ja harmaan sään takia, emmekä olisi sinne
purjein päässeetkään, sillä uuden ison kolme järeämpää
ratsastajaa olivat liian isot maston vanhaan ohjuriin
eikä purjetta saanut ylös ohjuria irrottamatta. Se siis
irrotettiin ja pitää vaihtaa. Läpilatoitettu purje näytti
ylhäällä hyvältä, alaliikki on lentävä.
Genoan nostimeen vaihdettiin mahdollisimman lyhyt sakkeli,
jotta etuliikin saa mahdollisimman tiukalle kun masto on
kiristetty. Vanhassa purjeessa oli se vika, ettei sitä saanut
venymisen tai muun syyn takia tarpeeksi ylös eli käytännössä
kireälle. Nyt saa, eli ei kun kryssimään!
Rupeaman jälkeen juhlimme vähän syömällä pursimuusin
sijaan Saaren salaisuuden ja Mäntykarin rapeat silakat.
Tässä vaiheessa talvisirkus ei enää laske rahoja, sillä
alkuperäiselle budjetille on heitetty hyvästit jo aikaa
sitten. Muutamille kysyjille voisimme arvioida
talvisirkuksen kustantaneen ehkä kaksi ja puoli vanhaa
folkkaria tai puolitoista H-venettä tai niillä main.
Morganan talvisirkus siirtyy täten kesään 2009 kiittäen
yleisöä ja Mikonkadun OP-pankkia. Kuitti!
etusivulle