p i l s s i

© Pilvi Vainonen



TERASSI HÄÄMÖTTÄÄ.


TELAKKA TOUKOKUUSSA.


TYÖKALUPAKKI LENTÄÄ MEREEN.





PIRTTISAAREN LINNAKKEEN KIERRÄTYSLAMPPU EI OLE KOVIN EKO.

 


LEDIÄ VESSASSA.


UUSI AIS ON ERI JEES!


HAMMERHEAD KESTÄÄ KAIKEN.


NUOLI EESTILUODOLLA NÄYTTÄÄ ETELÄÄN.


HESSU TAPUTTI MOOTTORIN KÄYNTIIN.


TALLINNAN LAULU!


AIVAN LOISTAVA TEE-SE-ITSE-VENE!


KUU JA SÖDERSKÄRIN MAJAKKA.


VÄREJÄ.





KAUNISSAARI.


ÄIDIN JA VAUVAN HAUTA KAUNISSAARESSA.


PAHOJA UUTISIA NORJASTA, KAUNISSAARI.


PAPUALAINEN RE-UNION, KAUNISSAARI.


YKSINÄINEN HAUTA MEREN SAAREN SYLISSÄ.


KAKSI JOUTSENTA, MAJASAARI.








JUURTUNUT KÄPY, RIISIÖ.


SALAMAN LYÖMÄ PUU, RIISIÖ.


NUOKKOON!


TAMMIO.


TULIMME ILLALLA ULKO-TAMMIOON.


ULAPPA, ULKO-TAMMIO.


PILSSIN MAINOSTUSTA SAPOKASSA.


ON SE ISO, BLUE MARLIN. PUUVENEKESKUS.


MERIPÄIVÄHULINAA.


MERIKESKUS VELLAMO.


SVARTHOMAN MERILINNOITUS 1700-LUVUN LOPULTA, LOVIISA.


VERET SEISAUTTAVA PUUNTUHOAJATOUKKA, LEHTISÄ.


RÖNNÄSIN SAARISTOMUSEO ON HIENO!


RÖNNÄS.





AMIRAALITTAREN POPOT.





KUSTAANMIEKKA, KOHTA KOTONA.


PENTRY FREESTYLE: KIPPARIN LOMPAKON SISÄLTÖ KUIVUMASSA.


TALLINNAAN!


LAS PIRITAS.


NELJÄ FINNFIRE-NAISTA RUUSUJONOSSA.





SATEENKAAREN HÄIVÄÄ.


KARI KATTILA.


METSÄHALLITUS KORJAA SÖDERSKÄRIN TALOJA.


HÄÄPARI MALLIA 1.9.2006: JUU!


TOIVO. ITÄINEN PIHLAJASAARI.





FOINIKIALAINEN SIIVOOJA.


AITO AVANTO TURUN VENEMESSUILLA.


PIRITA, LOKAKUUN VIIMEINEN VIIKONLOPPU.





s/y morgana 2011


su 9.1.2011 Saari

Kylmän ja lumisen alkutalven jälkeen nopea muutos kohti
nollaa, kiireesti siis lapioimaan ja harjaamaan kinokset
sitloodasta ja peittämään riepoteltu ahteri paremmin.
Samalla toimme veneestä kotikäyttöön uuden vuoden uuteen
ruokavalioon sopivat pienet lautaset ja teimme veneen
lautashyllyyn lisää tilaa talven kirpputorilöydöille eli
uusille = vanhoille Fiskarsin kipoille ja kupeille.

Lapiobalettia ja trapetsitaiteilua kummempaa ei vielä;
Saaren kinokset saavat sulaa puoli metriä ja ilma lämmetä,
sitten vasta aloitamme varsinaisen sirkusesityksen eli
vettyneen balsan poistamisen skuuttikiskojen alta ja
korvaamisen uudella jäykisteellä. Toisellakin Finnfirellä
on sama sirkus edessä, mikä ei ole tietenkään kivaa,
mutta kiva on kuitenkin kuulla miten siellä tehdään.

Lumen hupenemista odotellessa ehtii vielä kynähommiin:
uutta Olga-pakinaa varten on kertynyt sen verran juttuja,
että Olgan on taas aika järjestellä aineistoaan ja
paljastaa, putosiko veneestä tupsulakin mukana eno vai
täti.


Maaliskuun viimeinen viikonloppu, Saari

Lunta vain edelleen ja talvista. Pressu kuitenkin jo
poistettiin, sillä yhteistyö tuulen kanssa toimi hyvin
tänäkin keväänä. Muuten ei vielä juuri muuta kuin uuden
antennikaapelin paistamista kotiuunissa = kutistesukan
kutistusta sekä verhojen, sprayhoodin, puomipeitteen ja
avotilan katoskankaan hidasta suunnittelua.


ke 18.5.2011 Saari

Ahkeran viikonlopun jälkeen vene veteen ja masto pystyyn.
Ihmeen helppoa tähän asti! Uudistuksia ja korjauksia
ei vielä kummempia; uusi kaapeli mastossa, kannen balsat
vielä liimaamatta. Ehtiihän tässä. Uusi verhokangas on
hankittu.


pe-su 20.-22.5.2011 Saari - Holmen - Saari

Perjantaina purjeet paikoilleen ja iltasauna Saaressa,
lauantaina säätöä ja vääntöä ja illaksi saunomaan
Holmeniin. Reipasta keliä mutta muuten NIIN leppoisaa.

Loki Holmen 411,37, purjehdusta, Saari 427,35, koneajoa.


pe-su 3.-5.6.2011 Saari - Holmen - Saari

Aurinkoinen viikonloppu wanhojen kuomien seurassa. Meno
täysin purjein 10+ sivutuulessa, paluu on-offia tuulen
hakiessa uutta puhtia idästä.

Lauantaisoutu Pirttisaarta tutkimaan. Kylille emme
viitsineet kovin pitkälle patikoida, vaikutti sen verran
privaatilta. Saa nähdä miten ensi suvena.

Naamat ovat kärventyneet, ja korvat.

Loki Holmen 443,99, purjehdusta, Saari 459,74 fifti-siksti.


ma 6.6.2011 Saari

Talkoot Saaressa. Tuli ihan mieleen yksi Yorkshireläinen
kylä
ja sen ihmiset. Siivoa meininkiä!

Päivällä valmisteltu lasikuidusta ja balsasta kannen-
korjauspalaa, alkaa olla sovittamista ja hartsia vaille
valmista. Kuvia ensi viikolla!

talvisirkus 'notkuva kansi' kesäkuu 2011

Vasemman skuuttikiskon takaosasta oli määrittelemättömän
ajan tihkunut vettä kannen väliin, jolloin balsa oli
alkanut kastua ja irrota sekä ulko- että sisäkannen
lasikuidusta pentryn yläpuolelta. Vaurio oli rajoittunut
vajaan 30 x 50 alueelle.

Keväällä 2010 sisäkotelon reunasta poistettiin ensi
hätään siivu, jotta kiskoon ylipäätään päästiin alakautta
käsiksi ja löystyneet ruuvit voitiin irrottaa ja reiät
tiivistää uudelleen. Toinen pala lasikuitua sahattiin
itse kannen alapinnalta, jotta vettynyt puu saatiin pois.
Kansi sai kuivua talven yli, ja korjaamaan ryhdyttiin
alkukesästä 2011.

Tässä lyhyt sarjakuva koko hommasta. Alt-teksteissä on
pientä infoa, ja lisää voi kysyä Hessulta osoitteesta
pilssi(at)kolumbus.fi.

KOEPORAUSTA KESÄLLÄ 2010. LASIKUITUJA JA BALSAA POISTETTU.

TILKEPALOJA KIINNITETTY HARTSILLA. KASSILLINEN PAIKKA-AINEITA.

PALAPELIÄ, HARTSIA JA RUNSAASTI PURISTUSTA ERI VAIHEISSA. BALASET ON KIINNITETTY LASIKUITULEVYLLE. HESSU SAHAILEE PÖNKKIÄ

PENTRY FREESTYLESSÄ LEVITELLÄÄN HARTSIA. HARTSIA LEVITETTIIN MYÖS KANTEEN.

PAIKKA ISTUTETAAN KOLOONSA. PÖNKKIEN VÄLIIN PANTIIN PURISTUSLEVY.

HARTSIN KUIVUTTUA YÖN YLI REUNAT HIOTTIIN. LASIKUTUKANGAS TÄLLÄTTIIN PÄÄLLE - ELI KANNEN ALLE.

KANGAS TÖPÖTETTIIN HITAALLA HARTSILLA KUNNOLLA KIINNI. ERITTÄIN HYVÄ, KUIN ITSE TEHTY! SANOI KOKKI.

Paneli ja uusi valaisin puuttuvat vielä.


18.-19.6.2011 Saari

Morgana on tänä suvena kokonaan led-valaistu, kun vessan,
mastovälikön ja vaatekaappienkin valaisimet on nyt
tuunattu.
Karttapöydän yläpuolelle on asennettu upouudet
led-spotit, joihin saa sinistä, punaista ja vaaleaa valoa.

Amiraalitartakin kovasti miellyttävä uutuus on meriradio,
joka näyttää plotterillekin läheiset laivat paikka- ja
lastitietoineen, ynnä yhtä ja toista muuta. Hammerheard-
läppärikin taitaa olla hankintalistalla, se kuulemma
kestää vettä ja paiskomista ja varmaan siis meitäkin.



juhannus

Jussin viettoa fifti-siksti Saaressa ja Hotasaarella.
Ohjelmassa mm. eksyneen lokin pelastusta puuverstaasta,
erilaisia saunoja erilaisilla saarilla sekä erilaisia
lauttoja ja päiväpurjehduksia. Kuumaa ja kesäistä!

Lokia ei tarkistanut kukaan.


ma 27.6.2011 Saari - Särkkä

Loppuviikolla alkavia olympialuokkien EM-kisoja pakoon
Särkkään. Siellä sitten kellutaan seuraavat viikot ennen
loman alkua.

Vihdoin uusin Olgakin on saatu tällätyksi verkkoon!


su 3.7.2011 Särkkä

Väijymässä eksoottisessa evakkosaaressa. Särkkä on osa
Suomenlinnan merilinnoitusta ja kaikin puolin jännä
muutenkin. Erimerkkisten lintujen kanssa sai seurustella
joka kierroksella, yksi sammakkokin reitillä, mörköjä ei
onneksi yhtään.


pe-su 8.-10.7.2011 Särkkä - Kotiluoto - Eestiluoto - Särkkä

Kuuman viikonlopun kiertomatka Sisun kanssa. Perjantaina
Kotiluodon metka kellarisauna ja mörköjuttuja,
lauantaiksi kokeilemaan Eestiluodon pohjoisrantaa (ja
sitä ennen vähän matalikon reunaa). Kovin paljon ei
Eestiluodolla ole valinnanvaraa näillä syväyksillä,
mutta sinne päästyä saari osoittautui satumaaksi. Oih!

Käytännöllisempi juttu oli kesäillan siivittämä jolla-
transaktio Sisun kanssa: jos toisella on liian pieni
kumivene ja toisella ei ole ollenkaan, eikö ole vain
järkevää jos toinen ostaa sen toiselta, etenkin jos saa
maksuaikaa ensi vuoden perjantaihin. Onh!

Loki 488 ja rapiat, etupäässä koneajoa.


ke 12.7.2011 Särkkä

Fillarit ynnä muuta purjehdusrekvisiittaa viety veneelle
lauantaina alkavaa lomaa varten. Jollan mukana tullut
pikku peräpärpätin käynnistyi kolmannella vedolla kuten
pitääkin, ja Olga ja Kalle -fillarit saivat taas hymyä
aikaan laiturilla - ja hymyilytti taas meitäkin.


loma

pe 15.7.2011 Särkkä / Pilvi, Hessu

Iltalöylyt Särkän upeassa puulämmitteisessä saunassa
muurin kupeessa. Morgana kiittää ja kumartaa.



la-ti 16.-19.7.2011 Särkkä - Tallinna, Pirita

Loman aloitus lahden ylityksellä 13-15 tuulessa jopa
4 metrin aalloissa = kippari liikutti venettä kone-
ja purjeavusteisesti, amiraalitar ei liikuttanut edes
itseään koppiin vaihtamaan kuivia vaatteita.
Perusteellinen fyysinen tyhjennysharjoitus siis.

Tallinnassa pyöräilyä museoille, luontoon ja aallon-
murtajille.Laululavan akustiikka on erinomainen: yhden
amiraalittarenluikkaama M. A. Nummisen kaupunkilaulun
Tallinna-säkeistö kaikui varmaan Toompean vuorelle.
Bussiretki kaupunkiin, jollailua Piritan jokea pitkin,
hankintoja erilaisista puodeista ja torilta: kantarelleja,
kaviaareja, hilloja, mehuja, hunajaa, leipää, lihaa,
makkaraa, keittoja, juomia, kahvia, poreita, suklaatia,
juustoja, säilykkeitä, kakkuja ja sen sellaista.
Merkillinen uutuus oli vasikan-, naudan-, villisian-
jne. eineiden joukosta löytynyt 'turisti-eine'.

Mukavaa laituriseuraa saimme No Name Too:n miehistöstä.
Kiitos Päivi, Mia, Reijo ja hauva, ja hyvää lomaa!

Loki 532,03, kone päällä koko ajan


ti-ke 19.-20.7.2011 Pirita - Holmen, Sipoo

Kotiinpäin tullessa perusteellinen mentaalinen tyhjennys
4-5 metrin meditatiivisessa slöörissä laivoja väistellen.
Alkuun iltapäivän tihkusadetta ja pläkää ynnä 8 mailin
tiedusteluretki Nicesaaren satamaan. Kortista ja muista
tiedoista poiketen 1,85 m syväyksellä sinne pääsee juuri
ja juuri 30 metrin päähän laiturista, englantilainen
satamakirjamme antoikin vihiä että näin voi olla (ja
oletteko muuten kuulleet teoksesta nimeltä Gulliverin
tiedusteluretket?). Tuuli onneksi heräsi kuten pitikin,
aurinko tuli esiin ja laski, kuu nousi, tähdet syttyivät
taivaalle ja pikkuhiljaa Vuosaaren satama taivaanrantaan,
Loviisan ydinvoimala toisaalle (jos se oli se),
Söderskärin majakka vilkutti. Köydet kiinni aamuyön
kosteudessa.

Loki 589,03, n. 15 mailia koneella, muu purjehdusta


ke 20.7.2011 Holmen

Lepo- ja tuuletuspäivä. Saunan kiuas pelastettu
merivedeltä.Miten tällaista voi edes sattua! Useampi
vene paikalla, kaikki varoitettu ja merivesi kaadettu
menemään kolmen hengen maistiaisten jälkeen.

Tällä lomalla olemme merkillisesti vain kaksin liikkeellä.
Muutama kyläilypaikka odottaa, kun jatkamme huomenna kohti
itää. Tänään vain jollailua Pirttisaaren lahden kautta,
miljöö on ihan niin kaunis kuin muistelinkin.


to 21.7.2011 Holmen - Loviisa, Laivasilta

Itätuuleen koneella, Korvöreniltä purjein perille. Aika
matalaa! Matkalla rajavartijain veneen ja kopterin
'ukkojaaluksesta toiseen' -näytös ja Hornetin kierros
veneemmeympäri. Ihan ylenpalttista, eihän meillä ole edes
syntymäpäivä.

Naamat kärventyneet pahanpäiväisesti.

Loki 628,71, fifti-siksti koneella ja purjein


pe 22.7.2011 Loviisa - Kaunissaari, Pyhtää

Aamupäivällä posti, tori, kauppa sekä Loviisaan kuuluva
kirppiskierros. Veden tankkaus ja septin tyhjennys,
purjehtien merelle ja paisteisessa itätuulessa koneella
kohti nostalgista Kaunissaarta. Saimme jotakuinkin
viimeisen sopivan paikan, jolle vene saatiin naapureita
pitkin uittamalla. Toisella puolellamme Vene-lehden
Seppo sekä Mia, jotka olivat sattumoisin myös olleet
pari viikkoa sitten Kotiluodossa. Kiitos hyvistä jutuista
ja musiikista ja tapaamisiin!

Loki 646,31 + noin 5 mailia päälle, lokin johto lytyssä


la 23.7.2011 Kaunissaari

Yli 10 km pyöräily lapsuuden ja nuoruuden maisemia
katsellen. Uusia taloja on noussut paljon, saari on
silti yhtä fantastinen kuin ennenkin kylineen, hiekkoineen
ja hautausmaineen. Iltapäivällä joku sammutti äkkiä valot
ja ehdimme juuri veneelle sulkemaan luukut, kun ensimmäiset
isot pisarat putosivat ja alkoi paukkua.

Pizzaa kahvilassa ja illalla limukuteet päälle ja Olgan-
päivän kunniaksi Majalle kuuntelemaan yhden miehen
bändiä; Riverin irlantilaisversio veret seisauttava.


su 24.7.2011 Kaunissaari - Majasaari, Hamina

Aamulla museokierros, jolta löytyikin vanhoja tuttuja:
kaksi taannoisen Satumaa ja sen asukkaat -näyttelymme
lippukankaalle tulostettua valokuvasuurennosta Flyjoen
suiston asukkaista Papua-Uudesta-Guineasta (kuvat Gunnar
Landtman 1910-12). Muistinkin, kuinka Kaunissaaresta oli
aikoinaan otettu yhteyttä ja kysytty kuvia rekvisiitaksi
tekeillä olevaan kotiseutumuseoon meidän näyttelymme
päätyttyä, ja täällähän nämä edelleen! Hauska juttu tämä
näyttelykuvien uusiokäyttö, sillä Olga ja Kalle
-fillareidenuudet kuljettelupussukat on ommeltu saman
näyttelyn kankaista. Papualainen jälleennäkeminen siis!
Tapasimme myös museon grand old manin, joka oli minulle
aikoinaan soittanutkin. JOS olisi aikaa ja mahdollisuuksia,
olisi vallan kiva jäädä Kaunissaareen luettelomaan heidän
esineistönsä, josta iso osa on kylläkin Museovirastolla
(vink vink museologian/merihistorian opiskelijat).

Puolilta päivin auttelimme reippaassa kelissä veneitä
matkaan ahtaasta satama-altaasta, sitten genoalla
lounakseenkääntyneessä tuulessa ja lätkytyksessä kohti
Kotkaa. Kaupungin ohi koneella, Tiuskan jälkeen purjeet
taas auki ja loppumatkan mutkat Majasaareen vauhdikkaasti.

”Yksinäinen hauta meren saaren sylissä”

Majasaaressa iltakävely kera rommipullon Aleksei
Osipovin haudalle. Hän oli isoisoenoni, vanhan mummini
Aleksandra Kuusisen (o.s. Osipov) nuorin veli ja vaarini
Alfred Aleksei Kuusisen eno. Punakaartilaisen ja koillis-
rintaman komentajan tie päättyi keväällä 1918 tänne
Majasaarelle oman käden kautta yhdessä mukana pakenevan
sairaanhoitajan kanssa, kun Pietariin vievään laivaan ei
päästy eikä valkoisille haluttu antautua. Heidät on
haudattu yhdessä rantamännikköön saaren itärannalle,
vaikka hautaristissä on vain Aleksein nimi. Vehkalahden
Veneseuran majassa on valokuva haudasta vuodelta 1930 ja
siinä on puinen risti, nykyisen rautaristin lienee
pystyttänyt paikallinen työväenyhdistys 30-luvulla.
Perheellä ei ollut tietoa haudasta vuosikymmeniin, nyt
siellä on käynyt äitini ja hänen serkkujaan.

Punakaartilaisten haudalla otimme lakin päästä ja vietimme
samalla hiljaisen hetken muutama päivä sitten Norjassa
ammuttujen sitoutuneiden vasemmistonuorten muistoksi.

Aleksein ja Osipovin kuusaalaisperheen vaiheista lisää
äitini Kaisu Vainosen (o.s. Kuusinen) kirjoittamassa
jutussa Aleksei Osipovin perhetausta kirjeiden valossa.

Loki 668,15 + se noin 5 mailia


ma 25.7.2011 Majasaari

Aamulla veneen siirto viereiseen laituriin siltä varalta,
että viranomainen tai venetaksi haluaa tulla omaan
laituriinsa, jossa olimme kyljittäin. Päivällä Riisiön
upea luontopolku ja ip jollalla Sisä-Nuokkoon. Aivan
upeat kalliot molemmissa ja jäkälät ja maisemat ja metsät
sinisenä mustikoita!

Toinen purjevene oli tullut viereemme ja osoittautui oman
firman meriarkeologi Sallikseksi perheineen. Tuli sitten
vähän työjuttujakin juteltua, ja Otson johtamilla talkoilla
lytistettiin metalliromuksi menevät tölkit (Vehkalahden
Veneseuralla on tähän erikoisnuija). Illan bonus oli
obelixmaisen vehkalahtelaisen ystävällinen saunakutsu,
jota noudatimme iloisesti makkaran- ja letunpaiston välillä.
Hieno päivä, vaikka letuista tuli enempi pannukakkuja.


ti 26.7.2011 Majasaari - Tammio (Ulko-Tammion kautta)

Aamusella Hessu teki huoltohommia, Pilvi tallasi myös
Majasaaren ympäri tuomisina kippo mustikoita. Aleksein
haudalle viety uusi reunuskivi muiden joukkoon; Tontoon
annettu pöytäliinanpainot Jurmon kivistä.

Koneella hiippailua Nuokkojen lahteen septisaarelle ja
edelleen olemattomaan kaakkotuuleen kohti Ulko-Tammiota.
Syväväylän paikka on totta tosiaan muuttunut! UT:n
asemasta päätimme kuitenkin jatkaa körötystä myöskin
'täytyy nähdä' -listallamme olevaan Tammioon hokatessamme
saariston ikävimmän jaskan- ja vähän muidenkin henkilöiden
pauhaajan puumaston pilkottavan laiturin takaa. (Olga
ja Kippari-Kalle olivat päätöksestä tismalleen samaa mieltä
ja he kyllä tuntevat tapauksen, katsokaa vaikka.) Tammiossa
Scylla vieressä, nyt odotellaan ukkosta, taivaanranta meren
päällä sinimusta ja hiljaista kuminaa kuuluu kaiken aikaa.

Pahin myrä ei tullut päälle, salamoi ja jyrisi silti
komeasti ja vettä tuli isoina pisaroina. Lahden vesi
helisi ja sateenkaari ilmestyi taivaalle. Ihmettelimme
lokin kanssa viiden sorsanpoikasen näytelmää, kun ne uida
kaahasivat peräkanaa viittä-kuutta solmua mutkitellen.
Morganassa soi Wimme Saari pitkälle iltaan.

Loki 689,18 ja sitten viis


ke 27.7.2011 Tammio - Ulko-Tammio

Saariston lapset hääräävät kylän laitureilla liivit
päällä, iskä tulee moottoriveneellä pyydyksiltä, "Iskä
sait sie mitään?" "Sain, kiiskii, kaks ankeriast..."
Valtava lokki istuu vedessä veneen lähellä ja riepottaa
nokassaan jotain yhtä valtavaa. Aurinko kuumottaa.
Heräisiköhän kippari kohta aamukahville.

Kyläkierros, onpa upeaa! Mahtaako vanhoilla koulu-
kavereilla Juutilaisen pojilla olla vielä kesäpaikka
täällä? Museokin löytyisi Hesulin kujalta. - Nyt iskä
vetää isompia lapsia vesisuksilla.

Jollalla uimareissu Nuottaluodolle ja illansuussa lyhyt
konekörötys Ulko-Tammioon. Tonto laiturissa ja jokunen
vene, jotka olivat käyneet katsomassa Tammion hienon
kylän ja jatkaneet matkaa tänne. Iltatallailu toisen
saaren ympäri ja näköalatornille katsomaan punaisen
pallon katoamista mereen. Iltauinnit veneen perästä ja
makkaranpaistoa katedraalimaisessa grillikatoksessa.

Loki 685,64, kone, tässä on nyt taas joku peruutusvaihde


to 28.7.2011 Ulko-Tammio - KPS, Sapokka, Kotka

Ap Ulko-Tammion luontopolku. Saaren itäpäässä äiti
Venäjän MegaFone ilmoitti ottaneensa puhelimeni huomaansa;
sillä välin ukkonen kulki vastaavasti kauemmas. Onpa
tämäkin saari niin upea ettei tahdo sanoja riittää.
Ihan paratiisi.

Puolilta päivin kohtalaiseen myötätuuleen kohti väyliä
ja Kotkaa. Kirkkosaaren eteläpuolella veneeseen ilmestynyt
amppari pisti kipparia partaan ja amiraalitarta ranteeseen.
Aika ketku osaa eläinkin olla.

Sapokassa ison Fiskarin kylkeen laiturin päähän, täyttä!
Tuntia saapumisemme jälkeen ukkonen alkoi taas pauhata,
satoi ja satoi ja Meripäivät muuttuivat Vesipäiviksi.
Pimeän tultua fillarit käyttökuntoon ja menoksi kohti
kaupunkia. Kairon puistoterassilla muutama olut ja
jazzohjelmaa ilman 16 euron pääsymaksua. Kotkan Ruusu
ja Jotkut meistä ja niitä näitä ikivihreitä. Tavattiinpa
myös arkeologi Micke vaimoineen. Välittömiä ihmisiä,
Kotkan murretta, juhlatunnelmaa!

Loki 704 ja jotain, purjehdusta Lellereille asti


pe 29.7.2011 Kotka

Aamuyöllä viereisen moottorivenekerhon laiturin päähän
parkkeerannut ruma keltainen lättyvene päätti pitää
omat Meripäivät ja päräytti kello kolme räpit soimaan.
Useampi henkilö vieraslaiturista soitti poliisille ja
jostain veneestä osoitettiin häiriksiä valonheittimellä.
Siitäkös pojat vain yltyivät, kunnes vissiinkin sammuivat
yksi kerrallaan.

Päivän mittaan pyykkiä, siivousta ja kauppaa (Kotkasta
on PAKKO ostaa Junkkarin kananmunia), sitten sis Geen
luokse ja Cantinaan syömään. Merituuli varoitti että
huomenna Alkossa saattaapi olla hyllyt tyhjinä ja siltä
vähän näyttääkin, mutta jätämme sen kohtalon ja
kotkalaisten huomaan. Jälkiruokajuomat Katariinan
terassilla, jossa keikkaansa aloitteli HUICCA-yhtye.
Svengasi kuin hirvi! Pikkuhiljaa Morgana saatteli Geen
kotiin ja pyöräili takaisin Sapokkaan. Huomenna vielä
Puuvenekeskus ja Vellamo, sitten hissuksiin länteen.

Lisäilen kuvia tänne sekä äidin Osipov-juttuun kunhan
olemme taas paremmin sähkön ja verkon ääressä. KPS:n
verkko on ollut viime ajat jokseenkin sökö.


la 30.7.2011 Kotka

Päätimme jäädä vielä ensi yöksi tänne kun äkkäsimme,
että Meripäiviä pakenevat veneilevät kotkalaiset ovat
kansoittaneet kaikki paikat lähimmän 20 mailin säteellä.
Muutenkin moni paikka on meille liian matala. Ei hoppua,
vasta maanantaiksi on sovittu Lövön Pernajassa. Hake
tuoksuu ja kaupungilta kuuluu torvisoittoa.

Museovirastomenokin jatkuu: tavattiin kollegani Hanna
ja lapset ynnä iskä Sapokassa ennen kaupungille lähtöä.
Viivyimme kuitenkin Vellamossa ja museoaluksissa sen
verran, että menimme illalla harmillisesti ristiin eikä
Sisu päässyt sisälle Morganaan, mutta sai kuitenkin
kääntää rattia ja tutkia mitä kannella on. Äiti oli
kieltänyt nostamasta purjeita ja irrottamasta köysiä.

Kaupungilla aika hulinaa. Metrilakun ja sellaisen
lisäksi myyntihitti näyttää olevan erilaiset päähineet
janailonperuukit, ja muutama seksikojukin oli. O tempora,
o mores, vai miten se meneekään. Ja ulkomaan romanit
keräävät pulloja ja tölkkejä.

Huomenna pyrimme lähtemään jo aikaisin Svartholmaan.


su 31.7.2011 Kotka - Svartholma, Loviisa

Vielä pieni kierros apteekkiin, pankkiautomaatille
ja Puuvenekeskuksen kahvilaan. Sapokassa fillarit
pakettiin ja tankkailu- ja tyhjentelylaiturille
ottamaan vettä ja menovettä ja tyhjentämään septi.
Purjeet auki heti satamasta lähdettyä ja takatuulessa
koko matka. Itätuuli jatkuu! Loviisaa kohti kääntyessä
pilvenrepaleet pyörittivät minuutin aikana tuulimittaria
noin kymmenen kertaa täyden ympyrän. Perillä tuntia
ennen Tontoa, muuten laiturissa hyvin väljää.

Ehdimme juuri ja juuri näyttelyn puolelle puoleksi
tunniksi, ja taas oli aika museovirastolainen olo.

Loki 727,08, purjehdusta


ma 1.8.2011 Svartholm - Lövön

Lisää muurinkoputtelua aamutuimaan. Yöunia verotti
hermostus kotimiehenä ja kissanhoitajana olleen Tytin
lähdöstä ypöyksin vaihtelevilla lennoilla kohti
Tokiota (kiitos kysymästä, hyvin meni, ja misset ovat
siirtyneet isoveikan hoteisiin). Morgana kaahasi kohta
genoalla noin viisi mailia Annen, Millin ja Hanneksen
hoteisiin.

Kyllä on jolla taas hyvä olemassa, sillä on näpsästi
päristelty ankkurissa olevan veneen ja talon väliä.
Maanmainioita ruokia ja taas kerran meditatiivisen
hiljentäviä pitkiä löylyjä, yöhön asti pulistiinkin
sitten enemmän.

Loki 732,72, purjehdusta


ti 2.8.2011 Lövön - Byön

Hanneksen veneellä retki Rönnäsin Skärgårdsmuseetiin,
jota kyllä passaa suositella! Mainiot perusnäyttelyt
ja vaihtuvana pirtunäyttely. Ammattilaisella otteella
hoidettu paikka ja hienot venekokoelmat, paikallisten
lisäksi esillä on korivene Mekongilta Vietnamista.

Sen verran venyi myöhäiseksi lähtö, että päätimme
jäädä matkan varrelle Byön laguuniin öitsemään. Täällä
kellutaan neljän muun purjeveneen ja kahden moottori-
veneen kanssa ja Hessu virittää mastoon antennia.
Aurinkokin on kuulemma nyt niin aktiivinen, että
tämä aurora-keli tietää ensi yöksi revontulia. Taidan
silti pistää silmät kiinni. Kyllä olikin taas mukava
visiitti Lehtisään!

Loki 743,08, koneajoa, museolle lähtiessä tuuli oli
vielä idässä, mutta palatessa kääntynyt kokonaan, tai
se vähä mitä oli tarjolla


ke 3.8.2011 Byön - Holmen

Ei juuri tuule tänäänkään, vain pientä viriä lounaasta.
Konekörötys siis ohjelmassa Tirmon tirkistelyväylää
pitkin. Holmenissa sauna ja merikylpy ja veneen
tuuletus ja siivous, ja kylläpä olikin mojovaa laittaa
jo kymmeneltä Wimme soimaan ja kömpiä täkin alle.

Loki 762,67, koneajoa


to 4.8.2011 Holmen - Saari

Huoltohommeleita: jollan pesu ja tyhjennys, se mahtuu
rullattuna hyvin keulaan muun kamppeen seuraksi, ja
Cobbin puhdistus rantavedessä. Vain yksi vene
seuranamme. Päiväsauna ja -uinnit. Viimeiset Junkkarin
munat ja Annen maanmainiot kurkut ja piparjuurisoosi
nautiskeltu aamuauringossa. Niin leppoista!

Aika reippaassa vastatuulessa koneajoimme kotilaituriin
evakkoretken ja loman päätteeksi. Mutta purjehdukset
jatkuvat ja tarkoitus on loppukaudella vähän kisatakin:
Tallinna Race muutaman viikon päästä ja syys-lokakuun
vaihteessa Turkisregatta, ja mitä vielä siinä välissä!

Loki 780,26, koneajoa


lomajälkeistä

Itäinen Suomenlahti yllätti valtavan positiivisesti.
Superkauniita ja rauhallisia saaria, hyvin hoidettuja
laitureita ja grillipaikkoja puineen, silti väljää
vaikkei yöpyminen useimmiten edes maksa mitään. Meno
oli ihan toista kuin Saaristomeren töpselilaitureissa
ja yksityismökkien keskellä.

Ystävällisiä ihmisiä! Kiva tutustua vanhaan kotiseutuun
myös näin mereltä käsin. Vehkalahden Veneseurasta jäi
erityisen lämpimät fiilikset.

Luonnonrantojen löytäminen hankalaa kivikkoisuuden ja
mataluuden takia, mutta eipä niitä näissä oloissa sen
enempää kaivattukaan. Jolla hyvä!

Hyttysmyrkkyä tai aurinkovoidetta emme käyttäneet
yhtään kertaa. Lippis hyvä!

Summa summarum: Kahdenkeskinen lepoloma rankan talven
jälkeen onnistui, vaikka aika sosiaalisiakin oltiin
pitkin matkaa. Loma hyvä!

Ja työtkin aina vähän mielessä: Kotkan syväsatamaa
katsellessamme aloimme pohtia kontin kulttuuri-
historiaa
, sen keksimistä/keksijää, standardointia,
nostelu- ja kuljettelutapojen kehittymistä, uusio-
käyttöjä, karkaamisia ja niin edelleen. Olisipa kiva
tutkimusaihe!

pentry freestyle esittää kesän värejä.


pe-su 12.-14.8.2011 Saari

Viikonlopun tapahtumia:

pe kippari saunoi poikain kanssa = iPhone mykistyy
merivedessä;

la amiraalitar saunoi sammakon kanssa, tähdenlentoja
näkyi ennakkotiedoista poiketen niukasti, täysikuu oli
komea;

su vene tyhjennettiin lopuista lomakamppeista ensi
viikonlopun Tallinna Racea varten. Eikä suinkaan siksi,
että se olisi kevyempi ja mahdollisuutemme kisassa
paranisivat, vaan siksi, että kolme iloista gastia saavat
omat kamppeensa mahtumaan ja mahtuvat vielä itsekin
nukkumaan. Hiiohoi!

Sitä paitsi olemme pudottaneet omaa painoamme viime
kesästä yhteensä noin 17 kiloa.


pe-su 19.-21.8.2011 Hessu, Tuija, Pilvi, Kari, Masa

helsinki tallinna race

No niin, sepä oli kivaa! Hiljaisen alun jälkeen tuuli
alkoi ja mummokin pääsi pikkuhiljaa vauhtiin. Tuulen
suunta kääntyi etelästä itään ja alun vendailun jälkeen
pääsimme posottamaan yhdellä halssilla maaliin. Kuten
tietysti kaikki muutkin, including luokkamme kaksi
muuta Finnfireä. Puolitoista tonnia meitä kevyempi
Raita II oli - kuten aina - kisatrimmissä ja menikin
heti alkuun menojaan sijoittuen hiuksenhienosti eli
erittäin hienosti toiseksi, ja Gyyn silmänvalkuaiset
vilkkuivat pimeän tuloon asti vain hieman edellämme.
Parhaissa puuskissa tuuli 13 metriä ja keskinopeutemme
oli 5,869 solmua huolimatta hitaasta alusta ja lievästä
hakemisesta Tallinnan lahdella, oi onnea! Startista
maaliin minuutin alle 7 tuntia.

Ensi vuonna mekin voisimme keventää venettä vähäsen,
vaikka jättää kirveen, sahan, työkalupakit ja
paukkulautan kotiin. Esimerkiksi. Uusia purjeita ei
kuitenkaan kisaa varten hommata, näillä kaahataan ja
hauskaa pidetään!

Kisan jälkeen hilluimme suhteellisen kohtuullisesti
ja päiväkin alkoi erittäin kliffasti mimosa-aamiaisella.
Kalevilla söimme mm. vesilintua, voikalaa sekä lohta
ponttoneilla, vai olikohan se katamaraanilohta. Illan
juttu oli tietenkin palkintojenjako, ja kyllä meille
tytöille ne ruusutkin kelpasivat kun ei nyt tällä
kertaa muuta voitettu. Tuttuja ja seuratovereita tavat-
tiin ja yön tunteina laajensimme piiriä adoptoimalla
Morganaan kipparinsa hukanneen Roopen. Vai Roopeko se
meidät adoptoi, sama se, Wimme soi ja kuu loisti. Ja
seuraavana päivänä aurinko, kun ajelimme lähes
pläkäkelissä kotiin. Kun Kari vielä teki kauniin
näköisen ja mahtavan makuisen kantarellikeiton
(kiitos myös raaka-aineen toimittaneelle Sepolle),
voisi melkein sanoa ettei mukavammasta viikonlopusta
väliä.

Loki Pirita ?
Loki Saari ?


pe-su 2.-4.9.2011 Saari - Söderskär - Saari
Meeskond Tallinn

Perjantai-illan valmistautuminen syysretkeilyyn Saaren
baarissa takkatulen ääressä iloisten noppalaisten kera.
Ja näyttihän tuo The New Noppa toki hienolta vähän
pimeämmässäkin.

Aamulla Kari toi alukseen ensin kattilan ja hetken
päästä itsensä. Matkaan septintyhjennyksen kautta spinnu
valmiina. Sillä saimmekin ohi posottaneen seuratoverin
kiinni, sitten tuuli loppui ja samoin kisa, perille siis
konevoimin. Satoi ja paistoi vuorotellen, sateenkaaria
taivahalla.

Kyljittäin majakan laituriin, Bönäri toiselle puolelle
ja muutama muukin vene rohkaistui joukkoon. Illansuussa
pitkä sauna ja hienot uimapaikat itäpuolen silokalliolla,
lastenallaskin, jossa pulikoi ainakin yksi kippari ja
yksi amiraalitar. Iloisten ylläreiden kuha nautittiin
pitkän kaavan mukaan ruokapuheina vinssikammen vaihde-
laatikko, jiippikypärät ja muistaakseni joku muukin mehevä
aihe. Voisi sitä viidettä hääpäivää hullumminkin juhlia!

Ennen lähtöä pitkä kävely Bastulandetin voimakallioilla.
Väkeä oli paljon liikkeellä lämpimässä syysilmassa, eikä
kotimatkalta puuttunut kuin tuuli. Mutta onhan meillä se
punainen kone.

Lokin johto pätki, ei lukemia


la-su 10.-11.9.2011 Saari - Pihlajasaari - Saari

Hääpäivärieha jatkuu: pikavisiitti upeassa syyssäässä
myrskylyhtyillan pelipaikoille, Pihlajasaaren etelä-
kalliolle ja Villa Hällebohon. Telekommunikoimme
bestmanin ja kaason kanssa, jotka olivat kumpikin
muilla saarilla. Tuomarin kanssa ei sentään juteltu,
vaikka todennäköisesti hänetkin olisi tavoittanut
saarelta, Holmasta meinaan. Saaret - connecting
people.

Illalla viereemme tuli sutjakka risteilijä, jonka
sutjakka kippari on Hessun tuttu ilmailupuolelta ja
vähän vesiltäkin, viimeksi Tallinnassa tavattu. Metka
yhteensattuma.

Tänään tallustimme itäisen saaren ympäri ja
tuijottelimme kateellisina isännän taloa; vaikka emme
muuten ole kateuden syntiin taipuvaisia, sitä paikkaa
olisi synti olla kadehtimatta. Kotona täytyy kaivaa
Harry Halénin Pihlajasaaren historiasta kertova oma-
kustanne esiin ja katsella taas kerran talojen historia
ja saarten vaiheet. Pihlis on vaan niin ihqu!
(Merimies H., suo anteeksi tyylilaji.)

Oikeastaan haluaisimme kaikkein mieluiten pystyttää
tänne jurtan (jos tykkäät kurkkulaulusta, pane ääni
päälle kun avaat linkin), jollaisen hankkiminen on
haaveissa, ehkä ensi vuonna Mongoliasta?

Tulipa tästä linkikäs päivitys. Laitetaan siis vielä
yksi, viiden vuoden takainen häätunnari, äänethän ovat
jo päällä, vai mitä?


ke 21.9.2011

Päivän tärpit: pilssi putkahti tällä kertaa pinnalle
AVAKKA
-linkkisivustolla, tarkemmin juttu Kolmitavuinen
nainen?
. Hassua!

Vielä hassumpaa, että Helinä Rautavaara ja merenneidot
näkyy puolestaan mainitun P. R. von Sieboldin Manners and
Customs of the Japanese in the Nineteenth Century
-kirjan
(1841) Google Books -verkkoversion viittauslistalla.
Siebold nimittäin kertoo mm. yhdestä pilssin kirjoittajan
tutkimusaiheesta, Japanissakin värkätyistä merenneito-
väärennöksistä.

Vielä hauskempaa, että viittaus on löytynyt nimenomaan
pilssistä eikä Turun yliopiston ja Åbo Akademin
museologian ainejärjestön Museionin Kuriositeettikabi.net
-verkkolehdestä, jossa juttu julkaistiin viime vuonna.
Täällä
.

Merenneito on tukevasti verkossa.


turkisregatta

pe-su 23.-25.9.2011 / Hessu, Ari (kisa), Pilvi

Perinteinen kauden lopetus koleahkossa säässä. Tuulta
riitti viime vuodesta poiketen kisaankin alusta loppuun
niin että Veikolta repesi spinnu, ja meidän old school
mummeli paineli reivaamati sitä vauhtia kuin vain
suinkin pääsi. Tarkoittaa sijoitusta 23/35, vaikka
muutama ison luokan vene hylättiinkin jonkin
tuntemattoman starttisähellyksen takia, ja joku posautti
kivelle.

Holmeniin tuli Morganan ja Sisun lisäksi ilahduttavasti
kolme muutakin venettä. Ja tuskin Holmenin sauna lämpesi
ja nuotio paloi viimeistä kertaa tänä syksynä, vaikka me
jo varasimme Saareen saavuttua nostovuoron lokakuun
toiselle viikolle. Semmoinen oli tämä kesä, talvisirkus
avautuu tuota pikaa.


su 2.10.2011 Saari

Purjeet pussiin menemään pesuun ja pinnoitukseen, vene
viety takaponttonille tiistain maston irrotusta varten.

Veneen tyhjentelyn lisäksi tyhjentelimme vähän Saaren
kierrätyskaappeja: viime viikonloppuna löytyneen Umberto
Econ Ruusun nimen lisäksi löysimme korkkaamattomia
lepuuttajansuojuksia, Sarviksen astiaston = juuri sopiva
alkuvuodesta Hämeen linnaan pystytettävän Liikkuvan kodin
huvilatelttaan, ja autopilottiin kuuluvia nippeleitä.
Kiitosta!

Saari vilisi veneilyväkeä, ravintolahan on jo kiinni.
Olipa mukavaa! Gurgin masto kannettiin porukalla
telineelle,vastineeksi saamme lainata lauantaina Kaisan
ja Tiinan painepesuria.


ti 4.10.2011 Saari

Masto torninosturilla uuteen talvehtimispaikkaan.


la-su 8.-9.10.2011 Saari

Veneemme on jälleen ylösnoussut, tällä kertaa saman
painoisena kuin keväällä veteen mennessään. Ainakin
tankit olivat melkein tyhjät ja baarikin eräänkin
saunaillan ja historiallisen foinikialaispurjehduksen
jälkeen. Kölin etuosakin saattaa olla pari grammaa
kevyempi kuin ennen heinäkuista matalikon kolhimista.
Näkkejä ei kovinkaan paljon mutta likaa kyllä, oliko
vesi tosiaan noin paljon likaisempaa kuin edelliskesinä?
Painepesuri oli todella hyvä!

Tänään paistoi koko päivän ja pystytimme sirkusteltan,
peite vain puuttuu. Vesiä tyhjennettiin eri puolilta
venettä, työlistalla vielä salongin siivous ja konehuolto.

Eilen suuret purjelaivat olivat liikkeellä islantilais-
tyyppisesti vaihtelevassa säässä. Kaunista!


la 22.10.2011 Saari

Glykoli koneeseen ja septitankkiin, pressu ahterin
päälle. Talvipurjehdus jatkuu huomenna Turun venemessuilla.


pe-su 28.-30.10.2011 Pirita

On se kumma, että Morgana kulki lahden yli Tallinnaan
15 metrin tuulessa, mutta Merilin ei. - Kalevilla kausi
jatkuu, me vaihdoimme purjehtimisen polkupyöriin ja
höyrysaunaan. Korvikepurjehdusta tämäkin?


su 6.11.2011 Saari

Vihdoin viimein patjat veneestä vajaan. Tie vintti-
komerolle oli kuitenkin jo aluksilla kivetty, joten
talvehtikoot patjamme tällä kertaa vajan ovella
seuran Busterissa, nipin napin sisäpuolella.



etusivulle