s/y morgana 2010
su 10.1.2010 Saari
Vanha moottori kärrätty, kannettu, lapioitu, vedetty,
hinattu, työnnetty, nostettu ja myyty Järvi-Suomeen.
Hei vain Volvo!
Liuskasaaren Gulfilla talvikahvila, mahtavaa.
ma 11.1.2010 Saslik
Pursiseuran hallituksen järjestäytymiskokous; olemme
Riston kanssa uusia jäseniä. Pestikseni sain
tiedotuksen assistentuurin. Hiiohoi!
pe 19.2.2010
Nyt se sitten tuli, plotteri, venemessuilta, Raymarine.
Vekottimen piippailusta ja juhlaolut Karhusta päätellen
meidän perheen veneilykesä alkoi nyt.
ke 26.5.2010 Saari
Vedessä ja masto pystyssä! Yksi kevään uutuuksista
on Morganan siirtyminen LED-aikaan, eipä tarvitse enää
päreitä poltella ainakaan tyhjän huba-akun takia.
Vesirajan pohjamaalausta on nostettu kokeeksi vähän ylemmäs
ja toiveissa on, etteivät näkit pidä uudesta
disainista.
Purjehdusta joudutaan odottamaan vielä kesäkuun
puolelle muutamien tuikitärkeiden kevätjuhlien takia.
pe 28.5.2010 Saari
Patjain paukutusta kipparin/sähkömiehen merellistä
yöelämää varten.
Sisäpuoli veneestä alkoikin taas
muuttua viihtyisäksi, kannelle sen sijaan joku
peräpuikkomaisteri-tyyppinen siivekäs oli kakkaillut
ympäriinsä. Olisiko sama otus, joka aloitti alkukuusta
pesänteon kannelle. Kahdesti.
60+ kiloa painava akku haettu veneellä Suomen puolelta.
Maasähkön adapteri on hävinnyt kuin tuhka tuuleen, missä
helkutissa se oikein voi olla?
la-su 29.-30.5.2010 Saari
Saaren saunassa lämpenemässä Maailma kylässä -hytinöiden
välillä. Veneessäkin tarkeni jopa niin, että Webaston
sai aamupuolella sammuttaa. Adapteria ei löytynyt vieläkään,
joten Hessu teki palikoista uuden. Muutama muu kateissa
ollut kama sen sijaan löytyi yllättävistä paikoista.
Aamulla koko meri ja puoli Suomea olivat kadonneet sumuun,
joka viivästytti naapuriseuran kisaa; purjeita sujahteli
Saaren ja Suomen välisessä salmessa eestaas paksussa
harmaudessa, kieltämättä aika hauska näky vaikka kisaan
menijöitä varmaan kismitti.
ma 31.5.2010 Saari
Väijy, yöllinen keksintö niksi-pilssiin sekä runokuva kesäkuun
alkutunneista.

to 10.6.2010 Saari
Vene rikattu purjehduskuntoon ja katsastettu.
Katsastajaa odotellessa tiirailimme aallonmurtajan
sisällä kelluvaa möykkyä, joka osoittautui noin 30-kiloiseksi
hylkeeksi, kun Mikko sai sen hilattua rantaan. Tai entiseksi
hylkeeksi, joka pyrstöevien jäljistä päätellen oli hukkunut
verkkoon.
la 12.6.2010 Saari
Aivan itse ja erittäin kierrätetystä materiaalista ommeltua
sprayhoodia sovittamassa. Samalla porasimme reikiä pentterin
yläpuolelle eli kannen alakerrokseen, sillä siitä kohtaa
kansi on alkanut notkua. Koeporauksissa löytyi vettynyt
välilevy, joka poistetaan ja korvataan ehdalla. Vesi on
päässyt sisään todennäköisesti skuuttikiskon ruuvinrei'istä,
jotka täytyy tiivistää. Puuta tai muovia, vene on prosessi,
ainakin 30-vuotias kuten meillä.
Tänä keväänä on jo oikaistu
veneen peräpainoisuutta korvaamalla kaksi vanhaa huba-akkua
uudella järkäleellä ja siirtämällä se eteenpäin ja keskemmälle
venettä. Plotteri on myös tarvinnut uusia vetoja.
Tuulta viidestätoista kahdeksaantoista Morganan mittareilla
ja sadekuuroja taivaalla,
suunnitelmissa olleet hupiveneilyt
joko Holmeniin tai Kotiluodon hobittisaunaan jätettiin
siis väliin. Espoo-Suursaari Raceen
oli lähtenyt muutama
veneellinen seuratovereita. - Sunnuntain uutinen Hesarissa:
113 veneestä vain 18 purjehti maaliin. Ihmekö tuo, sillä
pahimmissa puuskissa oli mitattu 26 metriä, eivätkä kaikki
tainneet lähteä edes matkaan.
ti
22.6.2010 Saari
Rantahommia edelleen, mm. aurinkopaneeliin ja akkuun
liittyviä sähkötöitä. Huomenna sentään pääsemme matkaan
ja jussin viettoon
Holmeniin ja Lövöhön / Lövöön -
miten ihmeessä määräisessä muodossa oleva ö taivutetaan
suomeksi?
Olisiko 'Lövöniin'?
ke-su 23.-27.6.2010
Saari - Holmen
- Lövön - Holmen - Saari 
Huippumukava kyläreissu Pernajaan huippumukavaan
seuraan. Kiitos taas kaikille Lehtisään! - Kyllä,
se on paras taivuttaa suomeksi.
Tuulet vastaan kaikilla suunnilla. Mennessä vähän
kryssittiinkin, mutta pitkä on matka ja niin edelleen,
joten etupäässä ajoimme koneella. Mennen tullen yksi yö
Holmenissa, jossa veneet olivat kuulemma vaihtuneet pitkin
juhannusta. Helsingissä Saaren yhteysveneessä meille alkoi
valjeta syykin tähän, kun erään tunnetun seuratoverin
kenties yhtä tunnettu rouva tiukkasi meiltä suureen ääneen
olimmeko purjehtineet paluumatkan - olimme ohittaneet
heidät Sipoonselällä - ja huusi vielä kovempaa, jos
mahdollista, HYI HÄVETKÄÄ! Että kaikenlaisia herttaisia
purjehtijarouvia mahtuu pieneen Saareen ja vielä pienempään
Holmeniin juhanustunnelmaa luomaan, vaikka tämä täti ei
taida olla seuran jäsen, mies vain. Oli miten oli,
purjehdittu on kymmeniä vuosia eikä siltikään ole huomattu,
että kryssiessä kannattaa kiristää vain ne purjeet, niin
kulkeepi paremmin eikä venekään loirota ja lepata.
Kannatti meidän taiteilla keväällä se uusi tv-kaapeli
mastoon: Blues Brothers Holmenissa juhannuspäivän iltana
oli aika luksusta!
Loki lähtiessä 670,49
Holmen 682,59 koneajoa
Lövön 714,69
muutamaa mailia lukuunottamatta koneajoa
Holmen 737,36 koneajoa
Saari 753,33 koneajoa
ke 7.7.2010 Saari 
Viime päivinä edennyttä notkuva kansi -projektia
edistettiin
lomakuosiin tiivistämällä ja kiristämällä
osa paapurin skuuttikiskon loppupään ruuveista.
Sitä ennen olemme joutuneet poistamaan palan sisäkatosta
ja sen päältä eli kannen alta paljastunutta vettynyttä
puuta, jotta kiinnityksiin yleensä pääsi käsiksi, ja
liimaamaan kannen sisään uuden tukipuun. Nyt näyttää jo
paremmalta ja kiskon pitäisi kestää hyvin kryssit, mutta
perusteellinen korjaus tehdään vasta syksyllä. Sillä
lauantaina kokka kääntyy kohti etelää - jos sää
sallii ja pitäisi sen sallia - ja takaisin tulemme vasta
elokuun puolella. Tiedossa Viron rantoja ja Saaristomerta
fifti siksti, ja Finnfire-tapaaminen kuun vaihteessa.
kesäloma
pe 9.7.2010 Saari 
Roudausta, vene valmiiksi lähtöön. Anna-lehden toimittaja
ja kuvaaja veneellä, soittivat viikolla etsiessään
purjehtivaa pariskuntaa kesäjuttuun, ja mehän suostuimme.
la 10.7.2010 Saari - Tallinna, the port that ships love 
Masi, Pilvi, Hessu
Masi aamusella Suomen puolelta veneeseen, hälvenevässä
sumussa bensiksen kautta liikkeelle. Tyyntä = koneajoa,
aurinkoa, alkumatkasta HYLJE, loppumatkasta saatiin
purjetta auki. Kaasuputkilaiva reitillä.
Uudessa vanhan kaupungin marinassa hyvin tilaa, hyvät
laiturit ja hyvät hinnat. Konttorin tyttö ystävällinen
silloin tällöin kun konttori oli auki eli ei kovin usein,
konttorin ja vanhassa terminaalissa sijaitsevien
pesutilojen aikatauluja ei missään näkyvillä. Se oli
ainoa selvä puute. Laiturivettä tankattu.
Illalla vanhaa kaupunkia ja toriravintelia.
Loki 797,33 koneajoa, paitsi n. 5 mailia purjein
su-ma 11.-12.7.2010 Tallinna 
Käsittämätön hellekeli, tuuli peruutettu, olo aika
räiventynyt. 2 x kauppa. Lauantaina illalla suuri
urheilujuhla, Vabatuse-aukiolla jättiskriini ja
jättimeininki. Suurin osa näytti kannattavan Espanjaa
ja niin mekin. Tallinna hulisi ja niin mekin vähän.
Maanantaina mielenkiintoista kiertoajelua ratikalla,
trollikalla ja bussilla Rocca al Maren ulkoilmamuseoon
ja takaisin. Aivan käsittämätön helle jatkuuuuuuu...
ti 13.7.2010 Tallinna - Dirhami 
Jatkuu jatkuu vaan, ja tuuli olematon. Aamulla totesimme
ettei marinan septintyhjennys toimi,
ja luvan saatuamme
posotimme satamasta ulos tyynelle ja KUUMALLE merelle kohti
länttä. Sainio-tyyppinen pallopurje oli enemmän kuin tarpeen;
nukuimme vuorotellen. Aika paljon sinilevää meressä.
Matka
Dirhamiin kesti noin 10 tuntia, josta tuulta riitti
purjehdukseen vain tunniksi. Autopilotti ja ratin hirvennahka
osoittautuivat hyväksi
ylähuulenpyyhkimisvälineistöksi.
Perhoset tulivat veneeseen.
Dirhamissa saimme viimeisen poijupaikan. Suihkut ja vessat
uudet ja EU-rahalla laitetut,
ylläpito silti jo vähän heikkoa.
Rantakuppilassa oluet, veneessä kalapöytä. Iltakävelyllä
hiekkarannalla pieni musta kärmes ja monta linnaa.
Loki 849,10 koneajoa, paitsi n. 5 mailia purjein
ke 14.7.2010 Dirhami - Haapsalu, Suur-Holmi Marina 
Täällä tosiaan joutuu liikkumaan mereen ruopattuja ojia
pitkin. Huisaa, matalaa! Armeija on kuulemma aikoinaan
kaivanut myös salaojia, mutta kuka niitä tietää? Helle
jatkuu, mutta nyt myös jokunen pilvi taivaalla elämää
helpottamassa. Osa matkasta koneella vastaiseen, osa
pelkällä genoalla linjoja pitkin
Haapsalun mutakylpy-
kaupunkiin.
Illan suurhelteessä tilttikierros kävellen. Kaunis mutta
dekadentti vanhakaupunki, jotenkin hieno, mennyt maailma
henkii.
Kippari ja amiraalitar kärventyneet, naapuriveneen
hollantilainen nimitti Hessua 'overboiled lobsteriksi'.
Saahan sitä, mutta hävisitten kyllä sen jalkapallon!
Loki 870,16 koneajoa, paitsi pari mailia purjein
to 15.7.2010 Haapsalu -
Vormsi = Ormsö, Sviby 
Päivällä viiden tunnin fillarikierros kaupungilla.
Jalgratas on aivan ehdoton! Illansuussa venho irti ja
meno
kohti Vormsia, sillä helteiden jälkeistä ukkosta
odotellessa päätimme olla menemättä pitkää matkaa Kihnuun.
Äsken körötettiin koneella, nyt purjehditaan.
Taivaanrannassa nousemassa myräkkää, niskassa edelleen
hullu helle.
Perillä paikallinen iso Hanse, ja jälkeemme rantautui
toinen suomalaisvene Castafiore. Yhteysalus Reet odottaa
huomista nokka auki. Lomanviettäjät käyvät laiturilla ja
möljällä uimassa, saaren rannat näyttävät olevan sen verran
ruovikkoiset ja matalat että tänne tullaan matkankin
päästä. Mekin uimme ja samalla tuli veneen vesilinja
harjatuksi.
Loki 880,09 puolet ja puolet
pe 16.7.2010
Vormsi / Ormsö 
Masille saatiin taasen vuokrafillari = 21 vaihdetta, ja
Olga ja Kallekin tikittivät passelin saarilenkin
atleettisen jungmannimme
vanavedessä.
Raunioituneita ja
pystyssä seisovia kirkkoja, ruotsalaistiluksen rauniot,
patikkapolku lintujärvelle. Valtavasti sudenkorentoja,
paarmoja ja kaksi haukkaa. Kauppa kylillä ja netti, Hullon
Krogissa makoisaa pastaa.
Helppo havaita saaren
ruotsalaisuus, meininki on tosiaan erilaista kuin muualla
Virossa.
Loiske laiturilla jatkuu aamusta iltaan ja yöhön kun
nuoriso saapuu, tulee ihan mieleen Brucen River.
Ilma edelleen kuuma, mutta hattaraa taas taivahalla ja
tuulta. Ukkosesta ei vielä merkkejä mutta heviä olisi
tarjolla maissa: huomenna krouvissa esiintyy Metsatölli,
mutta Morgana lähtee Hiiumaalle lähemmäs Hankoa.
Betonilaituriin on tullut iso suomalaisvene; meillä
suunnitellaan illaksi nakkikioskia. Pojat bongailivat
lahdella lintuja kaukoputkella.
pilssin päivitys kävi Reetan verkossa, aittä vaan!
la 17.7.2010 Vormsi - Suursadam, Hiiumaa 
Aurinkoa, pientä takatuulta, spinnu korkattu. Mutta
jestas
mitä mutkia täällä joutuu tekemään mataluuden,
särkkien ja kivien takia, vaikka näyttäisi että vettä
riittää. Mutkailimme siis kiltisti muutamaa kohtaa
lukuunottamatta, jotka hiivittiin
käymäjalkaa kaikua
tapittaen - pilkkuviivan rajaamat alueet ovat täyttä
sokkoa. Yritimme käydä tutkimassa kahta uuteen korttiin
kesäkuussa käsin päivitettyä satamapaikkaa lähellä
Kärdlaa (Hiiessaare ja Roograhu), mutta laitureihin
asti ei ollut mitään menemistä väylien vielä puuttuessa.
Siispä päädyimme Suursataman turviin isojen
kalastusalusten ja neljän ruotsalaisveneen seuraksi,
joista yksi iso ketsi tai muu sellainen on juuttunut
konerikkoisena tänne jo kahdeksi viikoksi. Lettujauhe
annettu heille poikiensa iloksi. - Lahden suulla kelluva
sauna. Siistiä ja jotenkin itämaista.
Illalla Morganan oma laiturikalaasi, muurikalla kokattu
mm. metsämarjamakkaraa. Jatkot sitloodassa alkoivat
sen jälkeen, kun iloiset puuvenesiskot ja -veikot
herättivät meidät puhelimitse jostain Ahvenanmaan
pohjoispuolelta. Skål - ja mitkä elosalamat taivaalla!
Loki 909,81 koneajoa, paitsi spinnulla noin 5 mailia
su 18.7.2010 Suursadam - Hanko
Puoli kahdelta matkaan neuvonpidon jälkeen, ukkosta
ei selvästi tulossa vieläkään mutta ei myöskään
Kärdlaan vievää bussia, joten Hanko voitti. Parikymmentä
mailia puskimme koneella vähäiseen vastatuleen, sitten
tuuli VIHDOINKIN virisi ja kääntyi kuten pitikin tai
ainakin melkein, ja pääsimme Hangon porteille reippaassa
sivuvastaisessa. Muutama pisara vettä niskaan, taivas harmaa
ja pilvinen koko ajan. Jungmanni Virkkusta lukuunottamatta
veneessä välillä torkuttiinkin.
Alkumatkasta kymmenkunta
hyljehavaintoa, sisääntulo Hankoon täydellisen kaksois-
sateenkaaren alta kohti leimuavaa auringonlaskua. Perillä
vähän 23 jälkeen, Makaronissa saimme vielä ruokaa ja Origossa
kelkat ja vielä yhdet oluet kerholla. Melko täydellinen päivä!
Loki 962,88 purjein, paitsi noin 20 mailia koneajoa
ma 19.7.2010 Hanko 
Pitkien unien jälkeen jungmanni Masi vapautettiin pestistä
Simon ja Virpin matkaan. Jäljelle jäänyt Morgana kierrätti
veneeseen kertyneitä asioita ja kävi kaupoilla ja
pankissa. - Seuraavaa jungmannia odotellaan toivottavasti
perjantaiksi; Jussi, laitan huomenna tarkempaa viestiä.
Huomiseksi sovittu myös tällit Bonheurin kanssa johonkin
saareen.
On muuten tosi mukavaa taas havaita, miten viestit kiirivät
mitä erilaisimmista asioista pitkin meriä ja maita ja
viestinuotiot syttyvät luodolta toiselle.
Iltakävely laitureilla. Itämeren portissa peräti neljä muuta
Finnfireä, ja
Hangon puolella LaIna ja HilTuska ilahduttivat
nimibongaria.
ti 20.7.2010 Hanko - Fläskeklobben 
Syy jäädä Hankoon vielä toiseksi eli viime yöksi oli
pyykkikoneen eilinen täysi varauslista. Eipä onnistunut
homma vieläkään varauksesta huolimatta: pesutuvan edessä
nurmikolla on kaksi uutta pesutornia ja vanhat on
raijattu ulos, operaatio oli tullut yllätyksenä myös
nuorelle kesätyöväelle. Reilua, että palauttivat toisen
yön laiturimaksun pyykkirahan lisäksi.
Kippari pitää kohta herättää jotta päästään lähtemään.
Aurinko paistaa ja tuulee mukavasti!
Hangon läntinen ylitetty aurinkoisessa sivuvastaisessa.
Bönäriltä viestiä matkalla: Högsåran Lillbacka täynnä,
joten tällit tehtiin "saareen jossa on takataulu".
Mukavaa illanistujaista siis Tuijan ja Masan kanssa
Brucea kuunnellen, ja suhteellisen päättäväisesti
suhteellisen ajoissa nukkumaan.
Loki 986,41 purjehdusta
ke 21.7.2010 Fläskeklobben - Birskär (Ormskär) 
Puolen päivän jälkeen matkaan, Bönäri itään, Morgana
länteen.
Etelänpuoleisessa tuulessa mummo kaahasi kohti
Stenskäriä kalaostokset mielessä, mutta sovimme sitten
Sisun kanssa
tärskyt väljemmälle Birskärin puolelle.
Uusi paikka meille, itse asiassa. - Kolmas tonni meni
rikki matkalla.
Illalla askartelimme yhdessä skumppapullon korkeista
ja Hiiumaan kivistä pöytäliinanpainoja, pikkuinen Ahti
oli hommassa ihan haka.
Loki 5,12 purjehdusta
to 22.7.2010 Birskär - Nauvo
Puolivillainen keli, tuulta välillä 10 ja rapiat, meille
kuitenkin etupäässä takaa. Lähtiessä kävimme Stenkärisssä
Agnetaa, Jarmoa ja Maxia morjestamassa ja saimme leipää,
perunoita ja ahvenfilettä.
Etukäteen arveltu luonnonsatama oli paikan päällä hankalan
näköinen rantautua, joten tulimme suoraan turvoksissa olevaan
Nauvoon. Sisu ehti ennen meitä, ja parkkeerasimme sen kylkeen
pizzalaiturin päähän ankkurilla. Monin paikoin veneitä
kyljittäin ja melkein päällekkäin, ihan hullua. Najadissa
sentään sai nopeasti pizzaa, laiturilla ei mitään
mahdollisuutta esimerkiksi sähköön tai septin tyhjennykseen.
Kaupasta saimme uuden Annan, jossa on juttumme. Hessu
pahoittelee että Spik & Korv on suletut, sieltä olisi
voinut saada tekonenän.
Loki 23,78 loppumatkan kummeliväylää lukuunottamatta purjein
pe 23.7.2010 Nauvo - Kirjais
Jussi, Pilvi, Hessu
Ari aamulla kaupunkikeikalle, jäljelle jäänein voimin
siirrettiin molemmat veneet vapautuneille paikoille
varsinaiseen laituriin. Pyykit pesty, septi tyhejnnetty, nyt
odottelemme Jussia saapuvaksi. Huomiseksi saapuu taasen
kuulemma rankasti sadetta ja 16 metrin tuulta, siispä
katsellaan vähän mitä, missä ja milloin, tuulikin on
kääntynyt pohjoiseen.
Jussin tultua saaristopöytä Marthassa, sitten kauppa,
veden tankkaus ja menoksi. Hyvää purjehdusta koko
matkan Kirjaisiin, jippii!
Aikoinaan Sudenpentujen
käsikirjasta veneilysäännöt oppinut gastimme etupäässä
ratissa.
Kirjaisten megahampurilaisia voi suositella lämpimästi
ja ennen lasilattiainen saunakin saatiin, mutta se oli
muuttunut vielä radikaalimmaksi - ööö - rakennelmaksi,
käykääpä katsomassa!
Loki 40,17 purjehdusta
la 24.7.2010 Kirjais - Verkan, Korppoo
Tuuli vain kymmenen metrin molemmin puolin eikä vettä,
loistava purjehdussää! Matkalla vähän manailimme
niitä plotteristeja, jotka kaahaavat viivaa pitkin
meriteiden säännöistä piittaamatta tai opettelematta
niitä. Aihetta oli W:llä alkavan Suomen lipun
alla kulkevan ison puisen moottoriveneen ohittaessa meidät,
kun olimme nousemassa pohjoistikulle, sen siis kaahatessa
meidän ja tikun VÄLISTÄ.
Onneksi oli kryssivällä
purjeveneellä tilaa väistää motskaria, jossa oli akka
ratissa
ja iloisesti moikkaava
ukko näytti puhuvan
radioon.
Verkankin TÄYNNÄ. Varsinaisessa kaijassa veneet eivät
mahdu liikkumaan eikä aika moni saa keulaa maihin, me
parkkeerasimme monen muun kanssa privat-laituriin. Miksi,
oi miksi
vesillä ei näe paljon ketään liikkeellä, mutta
satamat ovat tukossa? Huomiseksi suunnittelemme Åvensoria,
jossa ei liene tungosta. Emmekä aio muuttaa omaa verkkaista
tahtiamme ja alkaa rynnistää kukonlaulun aikaan aina uuteen
töpselilaituriin poijupaikoista kilpailemaan.
Illalla söimme Buffalossa, ja päivän päätteeksi ideoimme
veneeseen uutta sisustusta, onhan messipoikamme
ammattireiska.
Loki 65,33 purjehdusta
su 25.7.2010 Verkan - Åvensor 
Aamuyön ukkosen jälkeen lyhyehkö matka kalkkilouhokselle.
Perillä vain muutama muu vene. Lampaankakkaa kaikkialla
ja jotenkin kreikkalainen klangi jylhällä ja kuivuneella
saarella.
Jussi ui kaivoksessa, söi lautasen tyhjäksi ja yritti
päivän päätteeksi torjua moskiittoja vetämällä niihin
suoraan Raidin rollonnia ja täsmäsuihkuttamalla Punkki-
Ässää. Keulaluukusta pöllähteli. Pimeän tullen kallioihin
tehtiin ekkuvaloja.
Loki 74,04 purjehdusta
ma 26.7.2010 Åvensor - Näsby 
Heikossa kryssituulessa Hotasaarelle. Laiturissa paikkoja
vielä valittavaksi, mutta täälläkin täyttyi illan mittaan.
Sauna- ja vessatilat uusittu täydellisesti, aika hienot!
Sauna on merkillinen: miesten ja naisten löylyhuoneet
ovat yhteydessä toisiinsa, mutta kiuas antoi löylyä vain
toisella puolella kerrallaan. Siispä vanhoista aidanseipäistä
tehdyn väliseinän läpi keskusteltiin löylyvedenheitosta.
SAUNA - connecting people. Saarella on kuitenkin ollut niin
vähän vettä, että sitä on tuotu Korppoosta säiliöautolla,
kunnes osmoosilaite saatiin toimintaan.
Skagenin terassilla stalkattua keskustelua: "Björkö tai
helvetti!". Hui.
Loki 82,05 fifti siksti
ti 27.7.2010 Hotasaari
Marja, Köpi, Pilvi, Hessu
Olemme lähdössä perinteiselle siideripurjehdukselle!
Hyttysten järsimä Jussi-parka saateltu bussille; Köpi
on saapunut alukseen. Tuuli vähän heikkoa, mahdolliset
reitit katsottu, laituriin tullaan kuitenkin tällä kertaa
takaisin Skageniin.
Martin ja Jami tavattu kaupalla, nyt
odotellaan Marjaa veneeseen.
Marjan saavuttua menoksi. Vähäisestä tuulesta huolimatta
pääsimme purjehtimaan mukavan viiden tunnin lenkin. Köpi
ratissa ja ajoipa hän laituriinkin, ei tosin täyttyneeseen
Skageniin - yllättikö ketään - vaan museon laituriin.
Valmistauduin esittelemmän itseni lomailevaksi
Museoviraston byrokraatiksi, mutta eipä kukaan kysynyt,
ja sitäpaitsi olimme päivällä käyneet sekä meri- että
kotiseutumuseon Hessun ja Jussin kanssa ja maksaneet
kiltisti kaikki pääsyliput. Asiakaspaikalla siis.
Loki 99,36 muutamaa mailia lukuunottamatta purjein

ke 28.7.2010 Hotasaari - Iurima Ultima 
Pilvi, Hessu
Retriitinomaista purjehdusta kohti ihmeellistä Jurmoa.
Omituista, vain me kaksi ja vene. Perillä oli tosin
yksi jos toinen muukin, mutta mahduimme silti vielä
hyvin aallonmurtajalle. Ostimme Kaffelasta savukalaa
joka olisi saanut jäädä ostamatta - sillit ja viimeiset
Stenskärin potut pelastivat ilta-aterian - ja
keräilimme pienen pussillisen ihania Jurmo-kiviä
pöytäliinanpainoja varten. Jurmo on rock ja tuoksuu
hyvältä!
Illalla kuunneltiin ukkosen ääniä ja katseltiin
välähdyksiä taivaalla, isompaa myrää ei silti vielä
saatu, vettäkin vain vähän. Viritettiin liian
iso kevytpeite avotilan päälle; ensi kesäksi kun vene
saa oikean sprayhoodin ja uuden puomipeitteen
on aika
suunnitella myös kunnollinen, oikea ja istuva katos.
Mahtipontista, mutta kenties mahdollista!
Loki 131,64 purjehdusta
to 29.7.2010 Jurmo - Högsåra - Norra Furuholm 
Moni vene lähti aamulla liikkeelle kahdeksan jälkeen
uhmaamaan jatkuvaa jyrinää, salamointia ja alkavaa
sadetta. Jurmon päässä kisan voittaja saapui maaliin
kello 11.05. Ja satoi ja satoi. Pahimman jyrinän
laannuttua joukkohysteria valtasi sataman, kun vene
toisensa jälkeen irrotti ja lähti kisaan. Pilvi sen
sijaan veti sadevaatteet niskaan ja lähti poimimaan
vielä toisenkin pienen pussillisen ihania kiviä - kiitos
Jurmo! - ja Hessu jäi veneeseen lukemaan gastimme
jättämää
Tiede-lehden seksinumeroa.
Alkuiltapäivästä irrotimme mekin ja lähdimme puskemaan
vastatuuleen koneella kohti Vänötä, mutta itätuulen
parantuessa yli kymmeneen ja muuttaessa vähän suuntaansa
avasimme rullan ja tulimmekin jo Högsåraan. Jyrinät
hellittivät matkalla, sade väistyi ja aurinko alkoi taas
kuumottaa, kun saaren muinaisten hevosten mukaan nimetyt
hopuveskit alkoivat lähestyä. Tirisevin nenin
rantauduimme
kylälaituriin ja tarvoimme Farmorsille herkuttelemaan,
kunnes siirsimme veneen luonnonhelmaan Keisarinlahdelle.
Kylän laiturissa oli toinen Finnfire 33 Firefly, joka ei
sanonut tulevansa viikonlopun tapaamiseen. - Loki
ilmoittelee taas kummia.
Cobbia sytytellään kohta kalliolle ilta-aurinkoon. Jos
emme veneilisi, Norra Furuholmin kalliolle kukkulalle
haluaisimme rakentaa majamme.
Loki Lillbacka 157,87 ja Norra Furuholm 153,79
pe 30.7.2010 Keisarinlahti - Taalintehdas 
Finnfire 33 -purjehtijoiden tapaaminen
Aamusella irrotimme veneen kymmenen metrin painavassa
sivutuulessa ja jäimme lahdelle kahvinkeittoon,
kunhan ankkuri alkoi sadan metrin ajelehtimisen jälkeen
pitää. Samalla avautui Keisarinlahden meripeikkoparturi,
kun kipparin parta trimmattiin - hmmm - pienemmäksi.
Purjehdimme pelkällä genoalla Taalintehtaalle, jossa
oli jo Miranda laiturissa. Illan mittaan meitä alkoi
kertyä enemmänkin; nyt täällä on lisäksi Aurora, Elsa
ja Scaramouche. Hessu lähti juuri katsomaan löytäisikö
Ilkan Port Saidista. Varsinainen Finnfire 33 -tapaaminen
alkaa huomenna; tänne pitäisi olla tulossa myös Eivind
Stillin 1977 voittajavene Finn Fire II.
Loki 162,20 purjehdusta
la 31.7.2010 Taalintehdas 
Oi ihmettä, satamakonttorin nurkalla toimii langaton
verkkoyhteys!
Ja aurinkokin paistaa, vaikka illalla ja
yöllä satoi. Finn Fire II taitaakin olla jo laiturissa,
se on nykyään vain valkorunkoinen ja kansikin on tietysti
erilainen. Kahdeltatoista alkaa tapaamisemme!
No niin, latvialainen charter-miehistö oli palaamassa
kotiin ja lahjoitti meille Finnfire-väelle laatikollisen
olutta, tapaamismaljat hoituivat sopivasti sillä.
Kahden vuoden takaisten tuttujen - silloin yhdistyksemme
perustettiin - lisäksi joukkoon liittyivät nykyisen
Sanoran eli entisen Finn Fire II:n nykyinen miehistö,
joista 3/4 on kyllä naisia ja tyttöjä. Tosi mukavaa oli
taas puikkia muutaman tunnin veneestä toiseen tutkimassa
ja
ihmettelemässä veneidemme eroja ja juttelemassa, muutama
vinkkikin saatiin tulevaan remonttiin.
Sven Ståhle oli myös
paikalla ja
tiesi kertoa yhtä ja toista veneiden rakenteista
ja materiaaleista. Illalla
kävimme joukolla Port Saidissa
syömässä ja sisustamassa ravintolaakin uusiksi, ei tosin
sillä perinteisellä tavalla vaan jotta mahduimme
SOPIVASTI. Kiitos kaikille mukavasta seurasta, kahden
vuoden päästä uudestaan!
su 1.8.2010 Taalintehdas - Hanko
Aamupäivällä vierailulle Ruukkimuseoon; jos Taalintehtaalle
kerran menee niin pieni historiakierros houkuttelee
ainakin paperitehdaspaikkakunnan vesaa, jonka vaari oli
metallimies.
Kannattaa varautua noin puoleentoista
tuntiin; varsinkin työväen asunnot ovat mielenkiintoisia.
Aika hurja ja nopea on ollut Suomen teollistumisen
vauhti sotien jälkeen ja kotien vaurastuminen, ja samaa
rataa täällä mennään edelleen satamissakin, kun öky-
kokoisten hupiveneiden määrä vain kasvaa ja ihmiset
haluavat joka paikassa mieluiten samat mukavuudet kuin
kotona. Tai aika monet, mekin kai välillä.
Hankoon tulimme kevyttä hölkkää pienessä tuulessa aluksi
Vänoxan ja sen sellaisten saarten välistä, ja sitten
läntisen selän laivaväylää. Hangossa TILAA.
Tällä kertaa
jätimme Origon kalapöydän ja baarin väliin ja kiipesimme
orrelle suhteellisen ajoissa. Tytti ja Mimmi ovat
tulossa huomenna, jippii! Morganassakin on siis naisisto
kotimatkalla.
Loki 182,95 purjehdusta, muutama konetuuppaus
ma 2.8.2010 Hanko - Jussarö 
Tytti, Mimmi, Pilvi, Hessu
Neljäs miehistönvaihdos iltapäivällä, keula siivottu
tyttöjä varten ja samallahan se taas meni koko vene.
Kierrätysasiatkin taas kierrätetty; veneen keräilypiste
on perustettu lieden uuniin, sillä sitä käytetään tuskin
koskaan.
Aika moni muukin täällä pakkailee ja tuulettelee,
ja jo puolen päivän tienoilla laiturit ovat puolityhjät.
Tyttöjen tultua kauppa, Alko ja pizzat, sitten saman
tien menoksi kohti Jussarötä heikohkossa sivuvastaisessa.
Taivas harmaa ja vetisen näköinen, reippailevat hemulit
tulivat ehkä vastaan. Perillä laiturin toisella puolella
sen verran väljää, että vielä yksi vähän isompi mahtui
kahden vähän pienemmän väliin. Mahtava juttu!
Loki 200,48 purjehdusta

ti 3.8.2010 Jussarö
Lepopäivä. Aurinkoa ja sadetta vuorotellen. Pitkää
ja onnellista kivien ja muiden aarteiden keruuta
kuonarannalta, ja täysin yllättävä ja mykistävä
jurttahavainto.
Jurtta. Jussarössä. Kävi ilmi, että
kyse on veneenveistäjän
oppipojan jutusta. Yhden
jurtan leiri rannan louhikossa näytti erittäin
viihtyisältä ja jopa keskiaasialaiselta, vain kameli
puuttui.
Morganassa tytöt ovat muuttaneet vessan kylpyhuoneeksi.
Illalla katsoimme satamarakennuksessa koko porukka
Jussaron kaivosvaiheesta kertovan 60-luvun dokumentin, ja
sitten saunaan!
Joka oli muuten iso ja löylyt hyvät!
Saunakin on 60-luvulla rakennettu kaivosmiesten
käyttöön; kerrankin hyvä tuuletus niin puku-, suihku-
kuin löylyhuoneessa, varmasti yksi saariston paraista
yleisistä saunoista.
Illaksi odotettiin ukkosta ja
sopivalla ajoituksella revontulia, mutta vain ukkonen
näkyi, kuului ja tuntui aina aamuyöhön.
ke 4.8.2010 Jussarö - Jakobshamn, Inkoo
Aamusella filosofinen viidakkopolku tyttöjen kanssa
naiseuden, viisauden, ilkeyden, kateuden ja terveyden
rajoja pohtien.
Naisenergiaa Morganassa! Ja hetken
päästä
mummokin meloi
tai suorastaan kaahasi reippaassa
takatuulessa Barösundin ränniä ylös, ei siis mitään
huolta kauppaan ehtimisestä.
Parhaassa puuskassa
tuulimittari näytti kuuttatoista ja loki kahdeksaa.
Ei parempaa!
Elisaaren kohdalla päätimme yksimielisesti mennäkin
tällä kertaa Jakobshamniin vähän lähemmäs selän alkua.
Illalla spagettia ja lettuja makealla eestihillolla,
ja muutama pulla ja vähän karkkeja ja
pari keksiä...
Ihme kyllä, nyt muu vene nukkuu. Olemme taksiveneen
laituripaikalla, josta on lähdettävä ennen kymmentä.
Loki 218,76 purjehdusta, paitsi Elisaari - Jakobshamn
to 5.8.2010 Jakobshamn - Saari
Purjehdusloman viimeinen päivä, ensimmäinen oikea sadepäivä.
Kuuden ja puolen tunnin konekörötys alle kahden metrin
vastaiseen harmaassa tihkussa, vasta Helsingin rajoilla
selkeni. Tytöt nukkuivat. Saaressa perinteinen pursimuusi.
Vanhaan malliin kippari jäi vielä veneeseen,
naisenergia
körötti 14:n bussilla kotiin kissainhoitoon. Täällä sitä
nyt kehrätään, ja pesukoneessa pyörii vähän köysiä.
Loki 254,31 koneajoa
lomanjälkeistä
Kilpajuoksu satamiin on entistä kiivaampaa. Meistä
meri näytti tyhjältä varmaankin siksi, että lähdimme
liikkeelle - tai HERÄSIMME - vasta kun muut olivat
jo vaihtaneet paikkaa.
Varsinkaan isoissa marinoissa ei näy olevan tarpeeksi
henkilökuntaa esim. vessojen ja suihkujen siivoukseen,
käyttäjiä sen sijaan on aina vain enemmän.
Naisistoja näkyi laitureissa ilahduttavan paljon. Olga
tarkkailee tilannetta!
Tekstiin näyttää tulleen paljon puolipisteitä, mikä
johtuu ehkä lomakirjasta: John Irvingin Viimeinen yö
Twisted Riverillä.
la-su 7.-8.8.2010 Saari - Holmen - Saari
Pilvi, Hessu
Holmeniin hankkimaan sunnuntaiksi Hanko-olo. Kivaa
siis oli ja saari tupaten täynnä, 15 tai 16 venettä
kahdessa rivissä. Mennessä Kryssimme Eestiluodon
pohjoispuolitse ja teimme Älyttömän Monta Vendaa.
Tullessa koneajoa Venäjän savusumuissa kahden-kolmen
metrin vaihtelevissa tuulissa.
Loki 274,15 purjehdusta
290,26 koneajoa
pe-la 13.-14.8.2010 Saari 
Saaren uusi kiuas testattu ja todettu KUUMAKSI.
Saari kuhisi sekä vieraita että tuttuja, kuka katseli
seuraavan päivän keliä mennäkseen Tallinnaan, Kari
palasi lomapurjehdukselta, moni oli menossa aamulla
Holmeniin ja Suna Viaporin tuoppiin. Jotkut muutkin
vain tulivat Saareen notkumaan ja elämästä nauttimaan
upeassa elokuun illassa.
Aamulla ukkosta ja kunnon saderyöppy. Sään seljettyä
oli pitkien yöunien jälkeen mukava kiivetä aallonmurtajalle
teekuppi kädessä katselemaan Tuopin puuvenearmadaa ja
kiikaroimaan Sunaa, muita tuttuja siellä ei tänä vuonna
ollutkaan.

su 22.8.2010
Helsinki Tallinn Racen tuloksia netistä: moni SPS:n
vene oli mukana ja joukossa hyviä sijoituksia, huippuna
Raita II:n voitto
lys 3:ssa mm. ennen toiseksi
tullutta Swan 36:a. Finnfire-tapaamisessa kuunvaihteessa
vitsailtiinkin, että jos seuraavalla kerralla pidämme
omat kisat, miten meidän muiden käy Raita II:n kyydissä:
hullusti!
Morgana ei tänä viikonloppuna seilannut, kävimme sen
sijaan Uivassa - olkoon vain pappapurtsari, Saare 40 on
edelleen suosikkimme - ja tänään on suunta joko Tammisaareen
Villa Schildtiin tai matonpesuun Munkkiniemeen.
- Leros-
näyttely vei voiton. Ben av Schulténin kokoama pieni
näyttely oli todella sympaattinen ja kivasti toteutettu,
vähän kuin olisi päässyt Schildteille kylään.
la 28.8.2010 Saari - Suomenlinna - Saari
Linnea, Joona, Kati, Petteri, Pilvi, Hessu
Päiväreissu Harmajan ympäri ja Suomenlinnaan 6-7 metrin
tuulessa. Veneessä pieniä urheita rattimiehiä ja -naisia
isojen laivojen keskellä. Varvilahdessa saimme viimeisen
laituripaikan - tähän on jo totuttu.
Lohisopan jälkeen
Kustaanmiekan kautta
kotilaituriin, ihan liian pian!
Loki 301,54 purjehdusta
pe-su 3.-5.9.2010 Saari - Holmen - Söderskär - Saari
Masi, Pilvi, Hessu
Perjantai-illaksi Saareen eskaaderia odottamaan, aamulla
jungmanni Masi kyytiin Suomesta ja septintyhjennyksen kautta
joukon hännille. Tuulta vähemmän kuin oli ennustettu, vain
viiden kuuden metrin hujakoilla, mutta pääsi silläkin perille
ja kiinnittymään ankkurilla Holmenin takariviin. Noin 22
venettä illan mittaan laiturissa oli monen muistin mukaan
Holmenin ennätys. Väkeä oli niin paljon, että naisten
saunavuoroa meinattiin jo kutistaa (MURINAA). Lipunnoston
jälkeen Morgana jätti muun ohjelman väliin, sitä
kun
piisaa sen verran viikollakin.
Illalla perinteinen eli toista kertaa vietetty oma syysjuhla
Sisun ja Bonheurin kanssa alkaen herrrkullisista vartaista
päättyen Sisun rapupöytään. Onnittelut kokeille! Kyllä oli
taas elämä muutenkin kohdallaan Holmenin tähtitaivaan alla.
Sunnuntaina päättäväisesti - joskin koneella - majakalle.
Paljon ovat paikat kohentuneet edellisestä käynnistä neljä
vuotta sitten. Toivottavasti ulkoseinien korjaus saadaan
ensi vuonna Museoviraston tuella käyntiin! Kävimme
kurkkaamassa saunaankin, joka on todella hieno. Meillä
oli sinne perjantaiksi varaus, joka jouduttiin kovan
pohjoistuulen takia perumaan, mutta paikan nähtyä sen
löylyjä kannattaa vielä odottaa!
Loki Holmen 317,13 purjehdusta, Saari 338,17 koneajoa
turkisregatta
pe-su 24.-26.9.2010 / Masa, Pilvi, Ari (kisa), Hessu
Mukavassa tuulessa mukavaa vauhtia perjantai-illaksi
Holmeniin Morgonpaatin kisapalaveriin. Holmenissa
hyttysiä, kesä ei ole ollengan ohi! Aamulla kippari
vetikin jalkaansa perinteiset shortsit, sitten Ari
kyytiin ja
lähtö spinnulla kohti Nesteen selkää, vai
mikä se oikeasti on. Silloinkin vielä mukavasti tuuli.
Startti kello 12 meni hyvin ja samoin ensimmäinen
kryssiosuus, itse asiassa kärkiporukassa. Oi onnea, kaksi
vahvaa miestä vinsseissä! Ensimmäiseltä kääntöpoijulta
lähdimme neljän muun veneen kanssa kiertämään Kalvötä
vastapäivään spinnu valmiina, kun muut 25 lähtivät
myötäpäivään, mutta strategiselle kääntömerkille saapuessa
tuulikin oli kääntynyt, justiinsa sen verran ettei spinnua
voinut vielä nostaa. Seuraavat parit mailit saarten
välistä menivät suhteellisen leppoisasti, ja
sijoituksen viimeisteli loppumatkan täydellinen pläkä,
jossa ei kulkenut edes H-moilanen saati Morgonpaat.
Maalia siirrettiinkin useampi maili taaksepäin, ja kaikessa
rauhassa kelluimme lopulta linjataulujen välistä kisaradan
päähän, rysäytimme purjeet kasaan, kulautimme kuulalaakerit
ja körötimme Holmeniin kokkaamaan ja saunomaan. Vaikka
sijoitus ei ollut kummoinen (lyssissä 10/11, kokonaiskisassa
22/30), oli taas mukavaa päättää kausi kisaan, ja ennen
kaikkea kaikista parhaassa seurassa!
Illalla nuotiolla oli vielä useampi veneellinen muutakin
iloista porukkaa; amiraalitarten kanssa muisteltiin hyviä
konsteja onkia kippari merestä - kokemus opettaa - ja
yhdessä maisteltiin kuutamoyössä kiertelevää maukasta rommia.
Sunnuntaina jo ennen puolta päivää mukavassa takatuulessa
kotiin hanhiaurojen tiheyksiä arvuutellen. Hieno viikonloppu,
ihan supermukava!
Loki
Saari - Holmen 353,44 purjehdusta
Holmen - Neste - kisa - Holmen 379,95
Holmen - Saari 395,36
ke 29.9.2010 Saari 
Kauden viimeinen veneily Liuskaluodon septilaiturille,
sitten koneelliseen mastonpoistoon ja hyvissä ajoin eli
valoisalla nousi venekin. Pohjassa ei näkkejä juuri
lainkaan; keväällä vesilinjaan maalaamamme raita kakkonen
on toiminut hyvin, vaikka onkin vähän räiventynyt.
Mastokin vitkuteltiin tällingille. Sangen produktiivinen
rupeama! Hessu oli myös irrotellut lisää kattopaneleita eikä
vettynyt alue näytä suinkaan niin pahalta kuin pelkäsimme,
ja kiskoihinkin pääsee vähän pidemmällä hyvin käsiksi.
Olemme siis veneeseen ja itseemme oikein tyytyväisiä ja
ainoa murheenaihe on, että baarista on olut jo loppunut
eikä perjantain kaudenlopetusjuhlaan olla kuulemma enää
tilaamassa täydennystä. Olut, siinä on miettimistä!
la-su 9.-10.10.2010 Saari 
Teltta kuntoon, moottorin huolto ja letkut tyhjiksi,
patjat komeroon, siivous ja irtokamat keulaan tulevan
remontin tieltä.
Vene on valmis talveen, ja pilssi
valmistautuu seuraavaan Morgananan talvisirkukseen.
Kesän niksit ja pari pentry freestyle -reseptiä on
vielä päivittämättä. Kesän yli venyi myös uusille
seuralaisille tarkoitettu tulokkaan opas. Hiiohoi,
se on ainakin nyt tehty.
lokakuu 2010
Tuli kutsu Maanalaisen armeijan kaudenlopetusjuhlaan
Merisotakoulun jättiläissaunaan. Sielläpä ei olekaan
tullut saunottua sitten Viaporin tuopin 2005, nyt täytyy
ottaa vahinko takaisin! Tuopissahan naiset eivät enää
sinne pääsekään, mistä on ilkeän juorun mukaan kiittäminen
erästä ehtoopuolelle ehtinyttä eksibitionistista eukkoa,
joka on esiintymisellään tehnyt muille puuvenenaisille
tällä kertaa tällaisen karhunpalveluksen. Totta vai juttua,
nyt on tiedossa naisille oma saunavuoro, ja kaikille
rauhaa - ugh!
to 18.11.2010 Saari
Eilen tarvoimme pimenevässä illassa Uuni- ja Liuskasaarten
halki kohti Saarta vinkin saatuamme repsottavaa pressua
korjaamaan. Ei ollut vielä viimeinen ylikulku
paikallaan, mutta eipä hätää, naapurisaarella oli väkeä
ja saimme lainata heidän upeaa 20-luvun soutuvenettään.
Liuskojen välisen sillan altakin sillä mahtui, kun makasi
litteänä veneen pohjalla.
Kiitos naapuriavusta Tapio
Lehtiselle ja HSS:n toimistolle!
Tänä aamuna lunta maassa. Talvi! Illan sohjossa
tarvoimme hartaasti Suomenlinnan Merisotakoulun saunaan.
Kiitos Sadulle, Tiinalle ja Kaisalle saunaseurasta,
ja tontulle, joka kävi morjestamassa ja tipautti
samalla venttiilinsuojuksen lattialle niin että rämähti.
Löylyt se antoi kuitenkin niin upeat, että teki mieli
taputtaa tonttua, kiuasta, halkoja ja koko saunaa.
Ja vähän taputinkin.
etusivulle