p i l s s i
© Kaisu Vainonen 2011

Kirjoitus on julkaistu vuonna 2008 Kuusaan perinneyhdistyksen VELLIKUPPI-lehdessä.



ALEKSEI OSIPOV.

ALEKSEI.



ULIAN OSIPOV JA EMILIA O.S. FORSTRÖM.
ULIAN JA EMILIA


ADRIAN OSIPOV.
ADRIAN (ANTTI)


ALEKSANDRA OSIPOV.
ALEKSANDRA


ALEKSANDA O.S. OSIPOV JA ALFRED KUUSINEN.
ALEKSANDRA JA ALFRED KUUSINEN


NIKOLAI OSIPOV.
NIKOLAI


NADESDA OSIPOV.
NADESDA


PILVI ALEKSEIN HAUDALLA MAJASAARESSA.
ALEKSEIN JA MAIJA RASILAISEN
HAUTA HAMINAN MAJASAARESSA



















aleksei osipovin perhetausta
kirjeiden valossa


Monenkaan vuonna 1918 surmansa saaneen leposijan päällä ei multa enää kummuksi kaarru tai emme viimeistä leposijaa edes tiedä. Mutta heidän muistoaan ei pidä unohtaa.

Aleksei Osipovin isä Ulian Josefinpoika oli kotoisin Pskovin eli Pihkovan läänistä Velikolutzkoin kihlakunnasta. Kaupunki sijaitsee Venäjällä nyky-Viron kaakkoispuolella. Vuonna 1846 syntynyt Ulian oli tullut Helsinkiin tsaarin armeijan sotamiehenä.

Aleksein äiti Antoinette Emelie Forström oli syntynyt 3.9.1846 Vihdissä Irjalan kylässä. Hänen äitinsä oli torpparin tytär Stina Lovisa, joka synnytti kuusi aviotonta tytärtä. Hänestä tuli rouva Gabriel Rehn vuonna 1857, mutta aviomies kuoli seuraavana vuonna. Kuolema korjasi Stinan vain 37-vuotiaana, ja 8-kuukautinen sisko jäi hoidettavaksi 14-vuotiaalle Emilialle. Tämä pääsi kuitenkin rippikouluun vuonna 1864 ja sai rippilahjaksi suomenkielisen Uuden testamentin, vaikka Vihti oli ruotsinkielistä aluetta. Omistuskirjoitus on ruotsia: ”Antunetda Emeliina Forström Är Retta Ägaren Dill Denna Nya Testamentet 1864” (”A. E. on tämän U.T:n oikea omistaja.”) Emilia muutti lokakuussa 1871 Helsinkiin ja varmaankin siellä tapasi sotamies Osipovin. Mikä mahtoi olla pariskunnan keskinäinen kieli?

Ulian Osipov ja Emilia Forström vihittiin avioliittoon Kotkan Ortodoksisen seurakunnan antaman todistuksen mukaan. Ulian sai työpaikan Sippolasta Turpaan ruutitehtaalta, jossa ruudin valmistusta ja kuljetusta valvomaan tarvittiin yksi venäläinen upseeri ja kaksi sotamiestä. Asuttiin tehtaan vuokrakasarmissa, ja perhe sai viisi lasta: Adrian eli Antti syntyi 1879, Aleksandra 1881, Nikolai 1882, Nadesda 1884 ja Aleksei 1888.

Turpaan tehdas räjähti 1890 ja kaikki työläiset jäivät työttömiksi. Perhe muutti Kymintehtaalle, josta löytyi työpaikka. J. Polinin mukaan: ”Kymin selluloosatehtaan rakennusaikana toimi Osipoff ensin rakennustöissä, myöhemmin haponvalmistajana.” Perhe asui muistitiedon mukaan Kinnaslinjalla, ja lapset menivät ajallaan Kymintehtaan kansakouluun. Aleksein todistuksista on kolme jäljellä. Päästötodistus Ylemmästä Kansakoulusta vuodelta 1901 kertoo: käytös 10, huolellisuus ja tarkkaavaisuus 10, arvosanat yleensä 7, paitsi maantiedossa 8, luonnontieteissä 9 ja voimistelussa 10. Kotikuri lienee ollut kohtalainen. Ainakin isoäitini Aleksandra kertoi, että hänen piti mennä jo alle 10-vuotiaana Niskalan taloihin lapsenpiiaksi.

Nuorena tyttönä Aleksandra hakeutui Tampereen pellavatehtaalle työhön ja löysi sieltä hiljaisen vesilahtelaisnuorukaisen. Torpan poika Vesilahden Laukosta kuului tulevan vaarini Alfred Kuusisen määrittely itsestään. Osipovin pojat joutuivat tappeluihin ja poliisin kanssa napit vastakkain. Työttömyys, alkoholin käyttö ja ailahteleva temperamentti lienevät ainakin osasyitä. Sotaväkeen Venäjälle oli kunkin veljen mentävä ikänsä mukaan.

Osipovin perheen dramaattisista vaiheista saa käsityksen Aleksandran huomassa säilyneistä kirjeistä, joita varsinkin Nadesda vuosina 1903–1907 ahkerasti isolle sisarelleen kirjoitti. Perheenjäsenten keskinäinen huolenpito ja rakkaus leimaavat kirjeitä. Näkyy myös vilahduksia ympärillä kuohuvasta yhteiskunnasta ja toisaalta Nadesdan lapsenomainen uskonnollinen vakaumus.


29.11.1903
19-vuotias Nadesda kertoo sisarelleen keskimmäisen veljen Nikolain sotaväkeen lähdöstä. Venäjänkielentaitoinen pappa Ulian on saattajana, venäjäähän ei kukaan muu perheestä osannut. Kymintehdas tarjosi työtilaisuuksia myös nuorelle väelle, mutta nyt oli iso lakko alkamassa. Toimeentulon välttämättömyys voittaa perheen isän ja tyttären suhtautumisen, eivätkä he jää lakkoon:

”Kymintehtaalla 1903 29 pv Marrask.

Rakas sisko.

Kiitoksia kirjeestä jonka sain Sunnuntai iltana. Kyllä odotinkin, luulin jo sinun kuolleeksi kun ei kuulunut vastausta vaikka kirjoitin jo toisenkin kirjeen. Et siitä kirjeestä mitään maininut oletko sen saanut vai et. Jos olet ollut jo kauvan pois siitä kortteerista ja se voi olla siellä vai onko hukkunut. Nikolaiselta terveisiä se kirjoitti ja käski hyvin paljon terveisiä. Kerron hänes vähän, pappa ja Nikolai kävivät Pietarissa, oli syynin aika vaan ei ollut vielä se aika että Nikolai olisi otettu. Tulivat pois sieltä viikon perästä, meni Niko yksin siis viime keskiviikkona, oli syynissä, ja tuli sotamies, joutui palvelemaan Itä Siperialaiseen Tykkiväkeen.

Huomenna lähtee pojat Siperiaa kohti. Mamma ja pappa voivat vanhaa viisiä ei mitään valittamista. Kysyit Voikaan lakkoa ompas se lakko Kuusaassa ja täälläkin sunnuntai iltana ei löysimiehet menneet töihin ja maanantai aamuna jäi pois toisiakin vaan ei kaikki [...] on meiltäkin Ale lakossa pappa ja minä ollaan työssä. Muuten on täällä työt hyvin huonossa kunnossa. Olisin minäkin ruvenut lakkoon vaan ajattelin mihin menen talvella. Jos Jumala terveenä pitää niin heti kun muuas pääsen menen täältä pois.

Tuli mieleni oikeen hyväksi kun lupasit tulla Jouluna tänne käymään tervetuloa. Mamma ja pappakin toivovat vielä kerran näkevänsä sinut. Woi, kuinkahan se on hauskaa kun sinä ja Alfred tulisitte [...] ehkä menen liian syvälle ajatuksissani ei ne toteudu. Wartoon kuitenkin kuusen laitan se on varma.

Ole hyvä ja kirjoita varmaan että osaan odottaa, odotan sentään vaikka narraatkin. Nyt täytyy lopettaa kun väsyttää käyn nukkumaan että jaksan mennä illalla töihin. Jos tulet tänne kerron tarkemmin asiat tahi toisessa kirjeessä [...] sano Kuusiselle meiltä kaikilta terveisiä ota sinäkin terveiset itsellesi

Jää Jumalan rauhaan toivoo siskosi
Nadesta
vastausta minä odotan.”


12.2.1905
Lakot laajenevat ja työttömyys leviää Tampereellakin. Sekä Antti että Aleksei ja Aleksandran sulhanen Alfred ovat työttömiä. Tsaarin armeijan sotilas Nikolai taas kertoo kirjeessään hirveistä työmiesten lahtauksista Venäjällä. Nuoren uskovaisen Nadesdan maailmankuva on sekasortoinen:

”Kymintehtaalla 19 12/II 05

Rakas sisko

Kiitän kirjeestä, jonka sain viime viikolla mutta en muista minä päivänä.

Se on hyvin ikävää, kun et ole terve mutta eihän sille voi mitään. Onhan papakin ollut viikon päivät pois työstä sairauden tähden. Mamma on entisellään, niinkuin vanha ijänpäiväinen voi olla, ei erittäin sairas mutta ei tervekään. Minä olen muutoin terve mutta hammasta särkee niin, että säkenet suusta sinkoilee.

Aleksi on vielä lakossa ja taitaa pysyä useamman aikaa.

Sanoit Alfreetin olevan ilman työtä. Älä sitä ihmettele ainahan sitä sattuu että tulee yksi ja toinen työttömien joukkoon onhan Suomessa noin 60 000 työmiestä jotka kuuluvat niinkutsuttuun varajoukkoon. Se tosin on työväen oma syy kun eivät vaadi parempia oloja mutta minkäs voi kun ei saa ihmisiä huomaamaan missä syy on. Antti ollut ilman työtä jo 2si viikkoa ennen joulua. Ei kuulu olevan töitä missään päin. Nykyään on se täälä on ollut jo pari viikkoa.

Nikolai kirjoitti samoihin aikoihin kun sinä viimeksi kirjoitit kertoi, että heidän tehtävänsä on ampua työmiehiä missä vaan sellaisia näkee. Sanoi että eräästä joukosta hakkasivat maahan yli 500. Jumala olkoon armollinen heidän sieluraukoilleen sillä ihmiset eivät ruumista armahda tähän mailman aikaan. Siitä sen näkee kuinka kristikunta on kehittynyt siinä lähimmäisen rakkaudessa ja veljeydessä, jota tuhannet vieläpä miljoonat papit heidän päähänsä ovat tunkeneet.

Ole nyt niin hyvä ja kirjoita kuinka voit ja mitä kuuluu. Jos täälä sattuu jotain erityisempää niin kirjoitetaan heti sinulle. Hyvästi taas ja voi hyvin. Paljon terveisiä kaikilta omaisiltasi
siskosi Nadja”

”Aika ja paikka kun edellä

Pyydän anteeksi kun rupeen kronkkimaan tähän jonkun sanan. Sinä kai olet odottanut kirjettä, en tiedä miksi olen ollut niin huolimatoin että en ole kirjoittanut mutta kun ottaa huomioon että olinpaikkani on enimmäkseen ollut maantiellä niin ei se ole niin suuri huolimattomuus kun ensin näyttää. Ole hyvä ja kirjoita saitko ne 2si kirjettä jotka kevät kesällä lähetin, en muista sainko niihin vastausta.

Natja on työssä. Hän uskoi minulle tuon edellisen kirjoituksen en tiedä varmaan mitä olisi pitänyt kirjoittaa kun hän käski vaan näistä kotiasioista kertoa.

Hyvästi taas tällä kertaa
Hyvinvointia toivoo veljesi Antti”


25.5.1905
Kymintehdas – Tampere sukulaisside on vahva. Nuorin veli Aleksi (17 v.) on löytänyt työtä Tampereelta ja asettunut Sandra-sisaren luo asumaan. Kotona pappa on alkanut sairastella, mutta mamma lähettää ruokapaketin lapsilleen, jos vaikka Aleksin pitäisi ostaa vaatteita, ”että ei kävele ihan kuin kerjäläinen”.


Nikolai Pietarista 9.4.1905
Nikolai onnittelee avioon aikovaa sisartaan Aleksandraa. Hän näyttää kutakuinkin tyytyväiseltä kasarmielämäänsä:

”Pietarista 1905. 9 p Aprillia

Rakkaat vanhempani ja sisareni kiitän kirjeestänne jonka sain viime tiistaina ja saan kunnian ilmoittaa että olen terve jota samaa toivon teille[.] Ja sinä kerroit että Sandralla on häät helluntaina ja sinä menet sinne[.] Mene sinä mutta en minä vaan tule ja kun menet niin kerro terveisiä ja sitä onnettomuutta samalla saat toivottaa minun puolestani[.] Ja sinä kysyit olenko päässyt yhtään lomalle ja milloin pääsen[.] Me päästään joka sunnuntai lomalle jos ei Kendraali erittäin kiellä mutta Kendraali jos kieltää niin silloin ei kukaan pääse[.] Jo huomena taas päästään jälestä päivällisen[,] aamulla käydään kirkossa ja illalla lomalle  mutta kello 9 täytyy olla ilta huudossa[.] Ja en osaa enempi kirjoittaa[,] jääkää hyvästi ja voikaa hyvin toivoo teitä muistava poikanne Nikolai.”


Nadesda 9.12.1906
Nuoren Nadjan keho alkaa kapinoida. Nikolai on tullut kotiin, ja jouluksi odotetaan toisiakin veljiä. Myös Sandran perhe pikku Lyyleineen olisi tervetullut.


14.1.1907 on päivätty Nadesdan viimeinen kirje sisarelle. Se on kuin hätähuuto: mamma ja pappa ovat kuolemankielissä. Tasan kahden viikon kuluttua hän itse nukkuu pois 22-vuotiaana ja siitä kuukauden päästä pappa. Heidät haudataan rinnakkain Valkealan vanhaan hautuumaahan. Mamma sen sijaan toipuu ja elää 74-vuotiaaksi Sandran perheessä. – Ensimmäinen murhenäytelmä on tosiasia.


Aleksei Tammisaaresta 7.7.1915 ja Räävelistä (Tallinna) 6.9.1915
Aleksein piti aloittaa asepalvelus 1909 21-vuotiaana, mutta jostain syystä asia lykkääntyi. Ensimmäiset sotaväkikirjeet ovat kesältä 1915 Tammisaaresta ja Räävelistä eli Tallinnasta. Suurin vaikeus näyttää olevan kasarmien likaisuus ja täit. Suomalaista Aleksia kiusaa myös komentokieli venäjän osaamattomuus – ei näytä pappa Ulian lapsilleen venäjää opettaneen:

”Tammisaari 7/7 15

Hyvä sisko.

Kenties oudoksut kun kirjoitan sinulle täältä päin, aivan toisaalta minne läksin. Ne kuljettelivat minua paikasta toiseen, lähes kolme tuhatta virstaa, vasta viime lauvantaina jättivät tähän. En laisinkaan tiedä kuinka kauvan saan täällä olla, mutta ainakin jonkun aikaa. Ei tämä elämä näinkään kovin hauskaa ole, likaisissa ja täisissä alusvaatteissa, makoilla kovilla puilla, ainoastaan pieni tuppu olkia pään alla. Työ tosin ei ole rasittavaa ainakaan tähän asti ollut, tänään olin vasta ensimmäisen päivän harjoituksissa.

Mikä kaikkein vastenmielisintä minusta on, on se tavaton likaisuus mihinkä olen joutunut. Tänään sain ”ruumiin” takin, mutta olisin ollut paljon iloisempi jos sen siasta olisin saanut puhtaat alusvaatteet tai jonkinlaisen olkipussin sänkyyn pehmikkeeksi.

Mutta turhaahan näitä sinulle ruikutan, kaitpa sitä ihminen kaikkeen tottuu, luultavasti minäkin jos en vaan kesken kyllästy. Täällä on muuten paljon miehiä jotka osaavat suomea ja heidän kanssaan juttelen silloin tällöin maailman menosta. Wenättä en ole tällä ajalla tainnut oppia yhtään sanaa, en tiedä lempoko lie mutta niin oudolta se minusta kuulostaa että ei siitä mitään selvää saa.

Enpähän nyt taas tällä kertaa satu muistamaan mitään enempää kirjoitan toiste, kun saan sinulta vastauksen. Kun kirjoitat vastauksen niin älä pane postimerkkiä kirjeeseen, se ei tarvitse sitä vaan kulkee yhtä hyvin ilmankin.

Ole nyt hyvä ja kirjoita kohta vastaus, että saan tietää jotain Voikaan kuulumisiakin. Näin tosin Antin viime viikolla Kouvolassa mutta oli niin vähän aikaa jutella.

Hyvästi vain! Paljon terveisiä teille kaikille!
veljesi Aleksi.

Osoitteeni on
Sotilas Aleksi Osipoff
426 joukkue 5 komppania 4 osasto. Tammisaari.”


”Räävelissä 6/9 15

Hyvä sisko!
Monet kiitokset kirjeestä, sen sain tänään. Ajattelin jo että mistähän lienet suuttunut kun et vastaa. Kirjeesi saatuani näin että ethän laisinkaan ollut viivytellyt vaan oli kirjeeni viipynyt matkalla, luultavasti oli mennyt sinne missä viimeksi olin ja nyt vasta tuli tänne.

Oli hauskaa kuulla että edes jotkut voi niin hyvin kun näinä aikoina mahdollista. Iidan kohtalohan se on ollut niin ja näin, olen saanut häneltä useita kirjeitä, vaikka silloin kirjeet viipyivät. Kiitos siitä että hänestäkin jotain mainitset.”


19.3.1916
Puolen vuoden kuluttua Aleksi on pitkästynyt ja koti-ikävä vaivaa. Painaa myös huoli äidin terveydestä ja syyllisyyden tunne nuoruuden kinasteluista. Tyttöystävä Idan kirjeet Suomesta ovat ainoa valopilkku.    

Vanhemmista veljistä Adrian eli Antti on asunut Lappakoskella. Hän on toimittanut metalliristin siskon ja isän haudalle – se löytyi  sattumalta noin v. 2000. Hän lukee teosofien ja Tolstoin kirjoituksia. Hänellä on avovaimo Klara Naukkarinen. Yhteinen tytär Meeri syntyy 1908.

Nikolain elämästä ei ole juurikaan tietoja. Häntä pidetään viinaanmenevänä. Joka tapauksessa hän seurustelee iittiläisen Milja Petmanin  kanssa ja he saavat pojan Paulin 1912. Sattuu suuri onnettomuus: isäntä Petman saa surmansa ja hänen talonsa Iitin Kuuksossa syttyy palamaan. Nikolai saa tuomion murhapoltosta ja joutuu moniksi vuosiksi vankilaan. Hän oli ollut ympäripäissään tekojen sattuessa. Nikolain vapauduttua vankilasta pariskunta saa tyttären, joka syntyy 29.3.1925.

Kolmas suuri onnettomuus Osipovin perheelle oli kansalaissota. Sandran perhe oli muuttanut Kuusankoskelle ja Alfred  Kuusinen päässyt työhön Voikkaan tehtaalle. Hän liittyy punakaartiin niin kuin muutkin. Antti Osipov ei ota asetta, mutta 30-vuotias Aleksei haluaa köyhille ja sorretuille oikeutta. Hän on sotapalvelusaikanaan saanut aliupseerin arvon, ja hänellä on sotakokemusta tsaarin armeijasta.

Kansalaissodan kulku on yleisesti tiedossa. Sodan loppupuolella punaisten rintama on Mäntyharjussa ja ylempien upseerien kaaduttua Aleksei Osipov joutuu komentajaksi. Hänen tiedetään olleen oikeudenmukainen. Valkoisia vankeja ei ammuttu, vaan heidät pantiin töihin. Rintaman murruttua joukko pakenee ja Aleksei räjäyttää poistuessaan Harjun sillan. Hän on haavoittunut jalkaan, mutta käy Kuusankoskella hyvästelemässä äitinsä ja sisarensa. Junat kuljettavat Kouvolasta pakenevia punaisia Kotkaan ja Haminaan, ja sillä suunnalla käydään viimeinen viivytystaistelu. Laiva kuljettaa punaisia Pietariin, mutta Aleksei Osipov ja hänen seuralaisensa sairaanhoitaja Maija Rasilainen eivät ehdi mukaan. He soutavat Haminan edustalla olevaan saareen (ehkä Majasaari), mutta laivasta heitä ei huomata. He tekevät kaksoisitsemurhan mieluummin kuin jäävät valkoisten vangiksi. – Kuusinen vapautetaan vankileiriltä, koska hän oli vahtinut Voikkaan siltaa huolimattomasti: päästänyt tehtaan johtajan pakenemaan. Sen sijaan rauhan mies Antti Osipov teloitetaan Kouvolassa 1918 kostoksi nuoremman veljensä teoista. Kuusisten 9-vuotias poika Erkki kuolee aliravitsemukseen, ja Sandra synnyttää kuolleen lapsen.

Valkoisten vankileirien kosto oli epäinhimillinen ja julma. Köyhälistön yritys parantaa olojaan sotimalla oli ollut harkitsematon ja repivä. Haavat verestivät vuosikymmeniä. 


24.10.1920
Nikolai äidilleen Helsingin vankilasta juuri ennen tämän kuolemaa:

”Helsinkissä 24 p 10 k. 1920

Rakas äiti!!

Kiitos kirjeestänne jonka sain viime viikolla, mutta en tiedä missä se on niin kauvan viipynyt sillä kuten näkyy olette kirjoittanut se 20 päiv 7 k. Olen myös kirjoittanut teille kolme kertaa, mutta en ole saanut niihin vastausta[,] ehkä siellä on joku konna joka on siksi utelias että haluaa tietää mitä teille kirjoitan ja kai luulevat että näissä kirjeissä on jotakin semmosta joka olisi heillekin hyödyksi tai jokin ansa joka on yhteydessä veljieni kaameaan murhaan, mutta näistä ei kenellekään luulisi olevan mitään silmä likkuja eikä loukkauksia[,] olenhan vain ilmoittanut teille että olen elossa ja terve ja enkä halua muuta teiltäkään tietää kuin miten te itse voitte[,] muusta maailmasta olen täysin välinpitämätön[.] Sanokaa Klaaralle terveisiä ja pyydän anteeksi että en ole kirjoittanut hänelle[,] mutta se ei johdu siitä että en olisi tahtonut, mutta täällä on kuten tiedätte kirjoitusvuorot rajoitettu ja toivon että hän joskus muistaisi minua kirjeellään; sanokaa myös Sandralle terveisiä[.] Olkaa hyvä ja kirjoittakaa taas jos suinkin voitte[.] Jääkää hyvästi ja voikaa hyvin toivoo teitä
kaipaava poikanne

Nikolaj.”


10.1.1921
Nikolai Aleksandralle vankilasta. Köyhän ja paljon kärsineen äidin sortajien on tehtävä tili ensin hänelle ja sitten Jumalalle. Ei oikein kuulosta murhamiehen puheelta:

”Helsinkissä 10/1 21

Sisko rakas!

Kiitos kirjeestäsi jonka sain jouluaattona ja jossa kerroit, että rakas äitini on jättänyt tämän maailman jota ei voikaan ihmetellä[,] sillä hänhän sai ihmisparka kärsiä enämpi kuin ehkä kukaan muu ihminen ja ihme että hän jaksoi ne kaikki tuskat kestää menettämättä järkeään[.] En tiedä miten lie ollut hänen aineellisen toimeentulonsa kanssa[,] tosin ei hän koskaan sanonut kärsivänsä [...]

[osa kirjeestä puuttuu] lieventää hänen puutteitaan, mutta voi heitä jotka eivät; tahi olisivat voineet häntä auttaa mutta eivät tahtoneet sillä siitä vaadin heidän tilille ensin minä ja sitten Hän jolle on kaikkien tili tehtävä.

Toivon että olette hänen maalliset jäännöksensä saattaneet kunnialla maan poveen isäni ja sisareni viereen johon hän toivoi pääsevänsä.

Itsestäni en osaa mitään kertoa[,] olen terve ja muutenkin oloni on siedettävää[.] Pääsen vapaaksi kolmen vuoden päästä jos ei kuolema jo ennen vapauta[.]

Jäös hyvästi ja sano terveisiä Alfreedille ja lapsillesi, että eno voi hyvin ja parta kasvaa.

Ole hyvä ja kirjoita joskus
Nikolaj”


Nikolai oli vapauduttuaan metsätöissä ja löi vahingossa kirveellä jalkaansa. Hän kuoli verenhukkaan Kuusankoskella tehtaan sairaalassa. Hänenkin kohtalonsa on traaginen; kirjeitten kieli ja käsiala sekä miehen ulkomuoto todistavat hänen puolestaan.

Osipovin kuusankoskelaisperhe oli hävinnyt historian rajussa myllerryksessä, mutta hajanaiset jälkikasvun siemenet jäivät itämään ja odottamaan uutta aikaa.


Lähteet

Aleksandra Kuusisen (o.s. Osipov) säilyttämät sisarustensa kirjeet, postikortit, koulutodistukset ja valokuvat vuosilta 1903–1925. Myöhemmin aineisto on ollut Kuusisen tyttären Elma Parikan, tämän pojan Erkki Parikan sekä pojantyttären Kaisu Vainosen (o.s. Kuusinen) hallussa.

Aleksandra Kuusisen ja hänen tyttärensä Ellen Strandin suulliset muistelmat. Kirjoitettu muistiin 3.7.1977 (Kaisu Vainonen).

Virkatodistuksia:

Kotkan ortodoksinen seurakunta. Viite 1/246 N:o 2212/95.
Vihdin kirkkoherranvirasto 31.10.2000.
Valkealan kirkkoherranvirasto 11.10.1996.
Kuusankosken kirkkoherranvirasto 19.04.1996.

Arkistolähteet:

Julius Polinin käsikirjoitus, Kymiyhtiön keskusarkisto, Kuusankoski.

Kuusankoskelaisen Ilmari Laineen muistelmat kansalaissodasta 3.4.1970. Työväen muistitietotoimikunta 637. Helsinki.

Kansan Uutiset 18.10.1970. ”Yksinäinen hauta meren saaren sylissä”, haastattelumuistelma.

 

etusivulle